'Olin koulukaverinsa,
- yhdessä partiossa'.
Elämä vieroitti meidät
-vuosiksi
Tapasimme jälleen
Olit mua sä ihmisenä parempi
- silti yritin auttaa
Mutta apuni
- jo olit tavoittamattomissa
Pekalle. Ystäväni muistolle
Kalle 26.10.2009
maanantai 26. lokakuuta 2009
torstai 1. lokakuuta 2009
Maksua mediasta
'Vuonna siis nolla yks ja kaks,
tulee meikästäkin maksukas'
Olen aivan hyvin pärjännyt ilman televisiota, enkä ole aikeissa sellaista hankkiakaan.
Tuollainen veroluontoinen pakkomaksu minua vähän ihmetyttää.
Se on aivan OK, jos siihen kuuluu esim. nettitikku ja yhteysmaksu, mutta tuossa muodossa missä se nyt tullee voimaan, se kohtelee ensinnäkin yksinasuvia ja varsinkin pienituloisia epäoikeudenmukaisesti (mihin sitten se perustettava toimikunta päätyykin vaikuttanee tietysti jonkin verran asiaan).
Tällaiselle yksinasuvalle, jonka kuukaisittainen käytössä oleva rahamäärä ylittää muutamalla kympillä toimeentulotuen, kaikki uudet tuon kaltaiset maksut ovat ylimääräisiä. Budjettini juuri ja juuri sietää prepaid-kännykän ja prepaid-nettitikun.
Ja mitä tulee mediamaksun perusteisiin, sanoisin että kukaan ei ole esimerkiksi pakottanut YLEä toimimaan netissä (kuten ei ketään muutakaan). Myöskään minun ei tarvitse käydä YLEn sivuilla.
Toisaalta YLEn sivut ovat niitä harvoja, joilta vielä löytää asiaakin, sillä nykyisin useimmat sivustot tungettu niin täyteen mainoksia ja bannereita, että varsinainen asia hukkuu siihen viidakkoon ja varsinkin miniläppärin kanssa surffatessa useimmiten sivuston etusivun asiasisällöstä mahtuu (vierittämättä) kuvaruudulle vain pari riviä.
Myös julkisille kirjastoille on esitetty silloin tällöin käyttömaksuja. Ymmärrän esityksen, sillä monien kuntien kirjastot toimivat äärimmäisen tiukalla hankintabudjetilla, tilattujen lehtien valikoimia on jouduttu supistamaan ja jokaista kirjahankintaa pohditaan erikseen.
Yleiset kirjastot voisikin sisällyttää mediamaksun piiriin, tällöin minäkin voisin sen hyväksyä, mikäli kunta saisi mediamaksuosuuden 'korvamerkittynä' kirjaston hankintabudjettiin.
tulee meikästäkin maksukas'
Olen aivan hyvin pärjännyt ilman televisiota, enkä ole aikeissa sellaista hankkiakaan.
Tuollainen veroluontoinen pakkomaksu minua vähän ihmetyttää.
Se on aivan OK, jos siihen kuuluu esim. nettitikku ja yhteysmaksu, mutta tuossa muodossa missä se nyt tullee voimaan, se kohtelee ensinnäkin yksinasuvia ja varsinkin pienituloisia epäoikeudenmukaisesti (mihin sitten se perustettava toimikunta päätyykin vaikuttanee tietysti jonkin verran asiaan).
Tällaiselle yksinasuvalle, jonka kuukaisittainen käytössä oleva rahamäärä ylittää muutamalla kympillä toimeentulotuen, kaikki uudet tuon kaltaiset maksut ovat ylimääräisiä. Budjettini juuri ja juuri sietää prepaid-kännykän ja prepaid-nettitikun.
Ja mitä tulee mediamaksun perusteisiin, sanoisin että kukaan ei ole esimerkiksi pakottanut YLEä toimimaan netissä (kuten ei ketään muutakaan). Myöskään minun ei tarvitse käydä YLEn sivuilla.
Toisaalta YLEn sivut ovat niitä harvoja, joilta vielä löytää asiaakin, sillä nykyisin useimmat sivustot tungettu niin täyteen mainoksia ja bannereita, että varsinainen asia hukkuu siihen viidakkoon ja varsinkin miniläppärin kanssa surffatessa useimmiten sivuston etusivun asiasisällöstä mahtuu (vierittämättä) kuvaruudulle vain pari riviä.
Myös julkisille kirjastoille on esitetty silloin tällöin käyttömaksuja. Ymmärrän esityksen, sillä monien kuntien kirjastot toimivat äärimmäisen tiukalla hankintabudjetilla, tilattujen lehtien valikoimia on jouduttu supistamaan ja jokaista kirjahankintaa pohditaan erikseen.
Yleiset kirjastot voisikin sisällyttää mediamaksun piiriin, tällöin minäkin voisin sen hyväksyä, mikäli kunta saisi mediamaksuosuuden 'korvamerkittynä' kirjaston hankintabudjettiin.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Meidän Matti
Nyt en tarkoita Nykäsen Mattia, jonka julkisuusarvo on jo hiipunut.
Tarkoitan tätä meidän pääministeriämme, jonka tiedotustilaisuutta kuunnellessani jäin siihen käsitykseen, että hän asemansa takia luulee olevansa diplomaattisen koskemattomuuden suojassa, tai jos ei aivan sitä, niin ainakin luulee olevansa Jumalasta seuraava.
Valitettavasti tämä meidän viimeisten vuosikymmenten parlamentarismimme (jossa presidentin valtaoikeuksia on määrätietoisesti pyritty kaventamaan) mahdollistaa sen, että henkilö, jolla ei välttämättä ole edellytyksiä suoriutua yhdestä maamme vatuunalaisimmasta 'pätkätyötästä', pääsee sitä hoitamaan.
Eikä presidentti voi nykyään kait edes ottaa pääministeriä pieneen puhuttuluun...
Tarkoitin sitä, että pääministeriksi ei välttämättä sovi eduskuntavaalien jälkeen 'voittaja'- tai suurimman puolueen puheenjohtaja. (samoin myöskin nykykäytäntö, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat itseoikeutettuja ministereitä on jostain varsin sieltä p...tä, heillä pitäisi olla käsittääkseni aivan tarpeeksi tekemistä isojen pulueorganisaatioiden ylläpitämisessä, saati hoitaa siinä sivussa kansanedustajan hommia + ministerin 'pätkätyötä').
Tiistaina pitämässääm tiedotustilaisuudessaan nykyinen pääministerimme vetosi pariinkin kertaan 'kansan etuun' ja kertalleen 'pääministerin luottamukseen'.
En ole koskaan häneen luottanut ja vähemmästäkin sekoiluista, joita hänellä on jo ollut, on länsimaisissa DEMOKRATIOISSA yleensä järkevät ihmiset tehneet asemassaan sen johtopäätöksen, että on parempi häippästä.
Onhan meillä ollut aiemminkinkin jotain mielenkiintoisia juttuja:
Aikoinaan verohallituksen pääjohtaja ei kyennyt selvittämään omistusoikeuttaan siihen, miten hänellä oli hallussaan erään kotimaisen yhtiön valmistamaa viihde-elektroniikkaa.
Ja toinen mielenkiintoinen tapaus (tuoreempi), jossa silloinen ministeri tuomittiin valtakunnanoikeudessa ns. 'koplaus'-jutussa. Tuossakin jutussa tapahtumat olivat toteutuneet ennen hänen ministerikauttaan. (Juice Leskinen veisteli aikoinaan televisiolähetyksessä 20 markan setelistä: Tämä setelin nimi on Ministeri X. 'Tampella takana ja Linna edessä').
Valitettavasti pääministerimmekin on vedonnut 'maan' tapaan.
Suomea on pitkään pidetty yhtenä maailman vähiten korruptoitunena, rauhallisena, sopuisana ja luontoystävällisenä maana.
Aamukuuden uutisista; samana päivänä jolloin tapahtui tämä Kauhajoen kouluammuskelu; kirjasin ylös seuraavat Suomea koskevat uutiset:
"Suomi kärkikastissa väkivaltaisuudessa ja työpaikkakiusaamisessa EU:ssa"
"Suomen ekologinen jalanjälki maailman 3. suurin"
"Suomi ei enää vähiten korruptoitunut maa" (pudonnut kansainvälisessä arviossa sijalta 1. sijalle 17.)
Lahjontaahan on aina ollut olemassa (tai ainakin siitä asti kun on ollut kolme ihmistä olemassa), mutta kannattaa aina muistaa seuraava rajanveto (erään juristin kertoma...)
Politiikon ja viranhaltijan on aina syytä muistaa lahjoman raja, eli
siis se raja millä häneen yritetään vaikuttaa joko asioita
esitellessään tai tehdessään päätöstä asiasta:
On OK jos sinulle tarjotaan lämmin olut ja kylmä voileipä.
Mutta jos sinulle tarjotaan kylmä olut ja lämmin leipä, on kyseessä lahjonta. ;)
Tarkoitan tätä meidän pääministeriämme, jonka tiedotustilaisuutta kuunnellessani jäin siihen käsitykseen, että hän asemansa takia luulee olevansa diplomaattisen koskemattomuuden suojassa, tai jos ei aivan sitä, niin ainakin luulee olevansa Jumalasta seuraava.
Valitettavasti tämä meidän viimeisten vuosikymmenten parlamentarismimme (jossa presidentin valtaoikeuksia on määrätietoisesti pyritty kaventamaan) mahdollistaa sen, että henkilö, jolla ei välttämättä ole edellytyksiä suoriutua yhdestä maamme vatuunalaisimmasta 'pätkätyötästä', pääsee sitä hoitamaan.
Eikä presidentti voi nykyään kait edes ottaa pääministeriä pieneen puhuttuluun...
Tarkoitin sitä, että pääministeriksi ei välttämättä sovi eduskuntavaalien jälkeen 'voittaja'- tai suurimman puolueen puheenjohtaja. (samoin myöskin nykykäytäntö, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat itseoikeutettuja ministereitä on jostain varsin sieltä p...tä, heillä pitäisi olla käsittääkseni aivan tarpeeksi tekemistä isojen pulueorganisaatioiden ylläpitämisessä, saati hoitaa siinä sivussa kansanedustajan hommia + ministerin 'pätkätyötä').
Tiistaina pitämässääm tiedotustilaisuudessaan nykyinen pääministerimme vetosi pariinkin kertaan 'kansan etuun' ja kertalleen 'pääministerin luottamukseen'.
En ole koskaan häneen luottanut ja vähemmästäkin sekoiluista, joita hänellä on jo ollut, on länsimaisissa DEMOKRATIOISSA yleensä järkevät ihmiset tehneet asemassaan sen johtopäätöksen, että on parempi häippästä.
Onhan meillä ollut aiemminkinkin jotain mielenkiintoisia juttuja:
Aikoinaan verohallituksen pääjohtaja ei kyennyt selvittämään omistusoikeuttaan siihen, miten hänellä oli hallussaan erään kotimaisen yhtiön valmistamaa viihde-elektroniikkaa.
Ja toinen mielenkiintoinen tapaus (tuoreempi), jossa silloinen ministeri tuomittiin valtakunnanoikeudessa ns. 'koplaus'-jutussa. Tuossakin jutussa tapahtumat olivat toteutuneet ennen hänen ministerikauttaan. (Juice Leskinen veisteli aikoinaan televisiolähetyksessä 20 markan setelistä: Tämä setelin nimi on Ministeri X. 'Tampella takana ja Linna edessä').
Valitettavasti pääministerimmekin on vedonnut 'maan' tapaan.
Suomea on pitkään pidetty yhtenä maailman vähiten korruptoitunena, rauhallisena, sopuisana ja luontoystävällisenä maana.
Aamukuuden uutisista; samana päivänä jolloin tapahtui tämä Kauhajoen kouluammuskelu; kirjasin ylös seuraavat Suomea koskevat uutiset:
"Suomi kärkikastissa väkivaltaisuudessa ja työpaikkakiusaamisessa EU:ssa"
"Suomen ekologinen jalanjälki maailman 3. suurin"
"Suomi ei enää vähiten korruptoitunut maa" (pudonnut kansainvälisessä arviossa sijalta 1. sijalle 17.)
Lahjontaahan on aina ollut olemassa (tai ainakin siitä asti kun on ollut kolme ihmistä olemassa), mutta kannattaa aina muistaa seuraava rajanveto (erään juristin kertoma...)
Politiikon ja viranhaltijan on aina syytä muistaa lahjoman raja, eli
siis se raja millä häneen yritetään vaikuttaa joko asioita
esitellessään tai tehdessään päätöstä asiasta:
On OK jos sinulle tarjotaan lämmin olut ja kylmä voileipä.
Mutta jos sinulle tarjotaan kylmä olut ja lämmin leipä, on kyseessä lahjonta. ;)
perjantai 18. syyskuuta 2009
Akupunktiota a'la kissanpentu
Viime viikonloppuna pentukissa sai täyteen neljä viikkoa tätä elämää ja sai takajalatkin koordinoitua liikesarjoihinsa. Muutamassa päivässä kehitys on ollut huimaa.
Olen jo varmaan maininnut, että asuskelen tällaisen vanhan talon yläkertaa. Täällä on aina sen verran lämmin, että normaali kotiasuni on T-paita ja lyhyet kalsarit ynnä jotkin 'pilipali'-tossut ja miten ollakaan, jostain syystä akillesjänteeni kiinnostavat tuota pentua. Kun puuhailen keittiössä tai lueskelen jotain, niin aina jossain vaiheessa tunnen kymmenkunta kynnenpistoa akillesjänteen seutuvilla. Melkoista akupunktiota. En tiedä, onko siellä mitään varsinaisia akupunktiopisteitä, mutta minua se ainakin sävähdyttää, kun pentukissa on kiinni molemmin käpälin.
Oheisen kuvan otin n. puoli tuntia sitten. Varpaani ovat myös erittäin kiinnostava 'hyökkäyksen' kohde. Kuvassa 33 vrk vanha kissanpentu saalistaa 49v 46vrk vanhoja varpaita ruokapöytäni jalassa omat takajalkansa n. 10 cm lattiasta. (Aiemmin kirjoitin keittiöstäni ja todellakin tuon pöytäni kakkosnelosesta tehdyn jalan päällystin manillaköydellä kissalle raapimispuuksi).
Tällaista tänään
tiistai 8. syyskuuta 2009
Kattojen yllä
Täältä katselen, kattojen yllä, vanhaa Tallinnaa.
Rakkaani, minun oli päästävä lähemmäs sinua sen jälkeen, mitä eilen tuolla alhaalla kirkkosalissa koin.
Se tunteiden hyökyaalto joka minusta tulvahti, se ainoa koskaan huuliltani päässyt rukous, vain neljä sanaa, kohdatessani Jumalasi, ne pakottivat minut tänään tänne uudestaan.
Jumalanpalvelukseen, josta en ymmärtänyt juuri sanaakaan. Istuin, kuuntelin kaunista laulua ja toistelin noita neljää sanaa.
Nyt olen täällä ylhäällä.
Luonasi,
Jumalasi luona.
Jaan pilvenreunasi.
Koen olevani yhtä kanssasi ja tiedän: saamme rauhan.
Istuessani tässä kirkontornin kattopellillä poistuu ahdistukseni.
Se katoaa kyyneleni mukana vierähtäen räystään reunan yli murskautuen ikivanhaan katukiveen.
Toistan vielä kerran rukoukseni Jumalallesi:
”Suo
Hänen
Olla
Luonasi”
Rakkaani, minun oli päästävä lähemmäs sinua sen jälkeen, mitä eilen tuolla alhaalla kirkkosalissa koin.
Se tunteiden hyökyaalto joka minusta tulvahti, se ainoa koskaan huuliltani päässyt rukous, vain neljä sanaa, kohdatessani Jumalasi, ne pakottivat minut tänään tänne uudestaan.
Jumalanpalvelukseen, josta en ymmärtänyt juuri sanaakaan. Istuin, kuuntelin kaunista laulua ja toistelin noita neljää sanaa.
Nyt olen täällä ylhäällä.
Luonasi,
Jumalasi luona.
Jaan pilvenreunasi.
Koen olevani yhtä kanssasi ja tiedän: saamme rauhan.
Istuessani tässä kirkontornin kattopellillä poistuu ahdistukseni.
Se katoaa kyyneleni mukana vierähtäen räystään reunan yli murskautuen ikivanhaan katukiveen.
Toistan vielä kerran rukoukseni Jumalallesi:
”Suo
Hänen
Olla
Luonasi”
Vitseistä
Olen huumorin ystävä, joskaan aivan kaikki ns. huumori ei uppoa minuun.
Mielestäni Pertti Pasanen loi aikanaan hyvät kehykset huumorille: Ei uskontoa eikä alapään juttuja.
Itse olen hullaantunut ja nelisenkymmentä vuotta lukenut ja bongaillut ns. neukkuvitsejä ynnä muita entisen Neuvostoliiton alusmaissa syntyneitä kaskuja.
Niissä on mukana sellaista itseironiaa, mikä on pitänyt nuo ihmiset elävinä.
Esimerkiksi:
Äiti antoi pojalleen 5 ruplaa ja sanoi: 'Käy lehtikioskilla. Tuo minulle Isvestija, Isällesi Pravda ja itsellesi Komosolskaja Pravda'.
Poika lähti suorittamaan annettua tehtävää.
Kuinka ollakaan, hän kohtasi kadulla isänsä. Isä kysyi mihin olet menossa. Poika selitti että äiti antoi hänelle 5 ruplaa lehtiin.
Isä tähän: Anna ne rahat minulle. Ei lehdet ole niin tärkeitä. Minä saan noilla ruplilla kaksi vodkapaukkua tuossa nurkkabaarissa.
Minkä poika isälleen voi. Luovutti rahat ja palasi kotiin. Kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut ja äiti tuohon:
Tuossa on sinulle 3 ruplaa. Tuo minulle Isvestija ja itsellesi Komosolskaja Pravda ja isäsi saa pyyhkiä mihin tahtoo...
No tuo meni ehkä vähän alle napalinjan, mutta kertoo hyvin paljon aikansa yhteiskunnasta.
Minä olen jo sen verran vanha, että minulle Neuvostoliitto oli Breshnev ja Suomi Kekkonen.
Yli neljänneksen iästäni olen elänyt Suomessa, jonka johdossa oli UKK.
Kevennetään hiukan:
Juri Gagarinin ovikello soi. Pikkupoika meni avaamaan. Ovella oli joku paikallinen myyntiedustaja, joka kysyi: 'Onko isäsi kotona?'
Poika tähän: 'Ei. Hän lähti avaruuteen kello 9.42 ja palaa takaisin 12.06.
'No entä äitisi?' kysyi myyntitykki.
Poika tähän: 'ei hänkään ole kotona. Hän lähti ennen aamuseitsemää lihakaupan jonoon ja tulee varmaan joskus iltakymmeneltä takaisin...'
Ja vielä yksi. Tässä ei ole mitään ns. uskonnollista, vaan tavanomainen kasku taivaan porteilta:
Lenin kuoli ja pyrki taivaaseen. Tilanne oli vaikea, sillä
Lenin ei ollut tehnyt paljonkaan syntejä, mutta toisaalta
hän oli pistänyt alulle sosialismin.
Päätettiin, että Lenin joutuu taivaassa koeajalle Pyhän
Pietarin valvontaan. Koeajan jälkeen päätettäisiin siitä,
mihin Lenin sijoitettaisiin.
Viikon kuluttua Jumala kutsui Pietarin eteensä ja kysyi:
- Miten Lenin on edistynyt?
Pietari vastasi, hetkeäkään epäröimättä:
- Hyvin, toveri Jumala.
Hyvään vitsiin mielestäni kuuluu ns. koukku eli jotain, mikä on tiivistetty yleensä viimeiseen lauseeseen. Aivan samoin kuin Juha Vainio kiteytti itse tulkitsemansa omien sanoituksiensa tarinan viimeisiin sanoihin.
Tuon Lenin-jutun lopputokaisu ei varmaankaan ole sellainen vitsin koukku joka välttämättä uppoaisi mahdollisiin nuoriin lukijoihini.
Joka tapauksessa aikanaan Neuvostoliiton Kommunistisessa Puolueessa (mikä on perustettu Leninin toimesta Tampereella) kaikkia puhuteltiin 'arvonimellä' toveri.
Tällaista vuodatusta tänäiltana
Mielestäni Pertti Pasanen loi aikanaan hyvät kehykset huumorille: Ei uskontoa eikä alapään juttuja.
Itse olen hullaantunut ja nelisenkymmentä vuotta lukenut ja bongaillut ns. neukkuvitsejä ynnä muita entisen Neuvostoliiton alusmaissa syntyneitä kaskuja.
Niissä on mukana sellaista itseironiaa, mikä on pitänyt nuo ihmiset elävinä.
Esimerkiksi:
Äiti antoi pojalleen 5 ruplaa ja sanoi: 'Käy lehtikioskilla. Tuo minulle Isvestija, Isällesi Pravda ja itsellesi Komosolskaja Pravda'.
Poika lähti suorittamaan annettua tehtävää.
Kuinka ollakaan, hän kohtasi kadulla isänsä. Isä kysyi mihin olet menossa. Poika selitti että äiti antoi hänelle 5 ruplaa lehtiin.
Isä tähän: Anna ne rahat minulle. Ei lehdet ole niin tärkeitä. Minä saan noilla ruplilla kaksi vodkapaukkua tuossa nurkkabaarissa.
Minkä poika isälleen voi. Luovutti rahat ja palasi kotiin. Kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut ja äiti tuohon:
Tuossa on sinulle 3 ruplaa. Tuo minulle Isvestija ja itsellesi Komosolskaja Pravda ja isäsi saa pyyhkiä mihin tahtoo...
No tuo meni ehkä vähän alle napalinjan, mutta kertoo hyvin paljon aikansa yhteiskunnasta.
Minä olen jo sen verran vanha, että minulle Neuvostoliitto oli Breshnev ja Suomi Kekkonen.
Yli neljänneksen iästäni olen elänyt Suomessa, jonka johdossa oli UKK.
Kevennetään hiukan:
Juri Gagarinin ovikello soi. Pikkupoika meni avaamaan. Ovella oli joku paikallinen myyntiedustaja, joka kysyi: 'Onko isäsi kotona?'
Poika tähän: 'Ei. Hän lähti avaruuteen kello 9.42 ja palaa takaisin 12.06.
'No entä äitisi?' kysyi myyntitykki.
Poika tähän: 'ei hänkään ole kotona. Hän lähti ennen aamuseitsemää lihakaupan jonoon ja tulee varmaan joskus iltakymmeneltä takaisin...'
Ja vielä yksi. Tässä ei ole mitään ns. uskonnollista, vaan tavanomainen kasku taivaan porteilta:
Lenin kuoli ja pyrki taivaaseen. Tilanne oli vaikea, sillä
Lenin ei ollut tehnyt paljonkaan syntejä, mutta toisaalta
hän oli pistänyt alulle sosialismin.
Päätettiin, että Lenin joutuu taivaassa koeajalle Pyhän
Pietarin valvontaan. Koeajan jälkeen päätettäisiin siitä,
mihin Lenin sijoitettaisiin.
Viikon kuluttua Jumala kutsui Pietarin eteensä ja kysyi:
- Miten Lenin on edistynyt?
Pietari vastasi, hetkeäkään epäröimättä:
- Hyvin, toveri Jumala.
Hyvään vitsiin mielestäni kuuluu ns. koukku eli jotain, mikä on tiivistetty yleensä viimeiseen lauseeseen. Aivan samoin kuin Juha Vainio kiteytti itse tulkitsemansa omien sanoituksiensa tarinan viimeisiin sanoihin.
Tuon Lenin-jutun lopputokaisu ei varmaankaan ole sellainen vitsin koukku joka välttämättä uppoaisi mahdollisiin nuoriin lukijoihini.
Joka tapauksessa aikanaan Neuvostoliiton Kommunistisessa Puolueessa (mikä on perustettu Leninin toimesta Tampereella) kaikkia puhuteltiin 'arvonimellä' toveri.
Tällaista vuodatusta tänäiltana
torstai 3. syyskuuta 2009
Kehäkukkia
Joitakin vuosia sitten olin mukana paikallisen kansalaisopiston 'luovan kirjoittamisen piirissä'.
Yhtenä aiheena annettiin otsikko KEHÄKUKKIA
Minulle tuli mieleen takautuma ja kirjoitin:
Istuin bussissa
Kehä yhtä itään
Lapsi edessäni
sanoi äidilleen:
'Katso: kukkia pientareella!'
Katsoin minäkin.
Näin vain
Ristin ja Kynttilät
KH 11.10.2005
Yhtenä aiheena annettiin otsikko KEHÄKUKKIA
Minulle tuli mieleen takautuma ja kirjoitin:
Istuin bussissa
Kehä yhtä itään
Lapsi edessäni
sanoi äidilleen:
'Katso: kukkia pientareella!'
Katsoin minäkin.
Näin vain
Ristin ja Kynttilät
KH 11.10.2005
Luettua
Olen ollut vaiti jonkin aikaa tällä palstalla.
Kissani saattoi maailmaan poikasen ja olen sitä hiukan hollannut. Siis yksi tyttönen, viisi varausta... Ja koirani on sille melkein enemmän äiti kuin kissaäiti itse.
Mutta kuitenkin olen enimmäkseen ollut uppuotuneena kirjojen maailmaan.
Viime vuonna (2008), jolloin Kankaanpää sai epäkunnioitettavan Noormarkku-palkinnon, lainasin kirjastosta 145 kirjaa. Tuolloin kunnallisvaltuutettumme (35) olivat yhteensä lainanneet n. 40 kirjaa. Ja kirjastomäärärahoja supistettiin.
No sain vain 13 ääntä, mutta jos olsin päässyt valtuustoon, olisi kirjaston käyttö noin nelinkertaistunut...
Ja jäätyäni työttömäksi oli minulle viikon kohokohta kirjastoautolla käyminen.
Kuljettajalla oli lähes aina jotain minulle 'Oletko lukenut tätä?'
Ja minähän luin.
Sääli, että kirjastoauto on nyt telakoitu ja myynnissä. Se on tuottanut huvia, hyötyä ja elämäniloa arkipäivään henkilökuntansa kautta ja sellaista onnea hyvin monille kankaanpääläisille ettei sitä oikein uskokaan.
Lukekaapa Arne Dahlin kirjasta 'Verikyynel' n. sivulta 179 lievää filosofointia, mihin Ruotsi on menossa 1980- 1990 vaihteessa. Suomi on juuri nyt siinä tilassa...
Kalle
Kissani saattoi maailmaan poikasen ja olen sitä hiukan hollannut. Siis yksi tyttönen, viisi varausta... Ja koirani on sille melkein enemmän äiti kuin kissaäiti itse.
Mutta kuitenkin olen enimmäkseen ollut uppuotuneena kirjojen maailmaan.
Viime vuonna (2008), jolloin Kankaanpää sai epäkunnioitettavan Noormarkku-palkinnon, lainasin kirjastosta 145 kirjaa. Tuolloin kunnallisvaltuutettumme (35) olivat yhteensä lainanneet n. 40 kirjaa. Ja kirjastomäärärahoja supistettiin.
No sain vain 13 ääntä, mutta jos olsin päässyt valtuustoon, olisi kirjaston käyttö noin nelinkertaistunut...
Ja jäätyäni työttömäksi oli minulle viikon kohokohta kirjastoautolla käyminen.
Kuljettajalla oli lähes aina jotain minulle 'Oletko lukenut tätä?'
Ja minähän luin.
Sääli, että kirjastoauto on nyt telakoitu ja myynnissä. Se on tuottanut huvia, hyötyä ja elämäniloa arkipäivään henkilökuntansa kautta ja sellaista onnea hyvin monille kankaanpääläisille ettei sitä oikein uskokaan.
Lukekaapa Arne Dahlin kirjasta 'Verikyynel' n. sivulta 179 lievää filosofointia, mihin Ruotsi on menossa 1980- 1990 vaihteessa. Suomi on juuri nyt siinä tilassa...
Kalle
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
K18
Eilen iltapäivällä jutustelin veljeni kanssa.
Kuinka ollakaan, juttelimme tupakoinnista, jota olen harrastanut (veljeni mukaan säännöllisesti) 39 vuotta.
Joka tapauksessa: pitkän ajan jälkeen olen löytänyt uudelleen 'nuoruuden rakastettuni' PIIPUN.
Miksi tuolloin tykästyin piippuun, sitä en oikein tiedä, mutta olin kylällämme jonkin sortin kummajainen: 10-vuotias piiputtelija.
Tuo jatkui aina vuoteen 1986, jolloin tupakkalakia kiristettiin siten, että työpisteissä ei enää saanut röyhytellä ja oli mentävä tupakkahuoneeseen sauhuille.
Tuon lain myötä siirryin sätkän polttajaksi, joskin firmassamme tupakka- ja lehtihuone oli ns. OVT eli OsastojenVälinen Tietojenvaihtokeskus, missä tupakoimaton toimitusjohtajammekin viihtyi...
Todellinen ideariihi.
Aivan samoin junissa, joilla matkustin paljon, tupakkaosastot olivat niitä, joissa sai ihmisiin kontaktia ja sitä myötä assosiaatioiden kautta hienoja ideoita omalle työlle.
Ehkä harhauduin, mutta kun siiryyin takaisin piippuun olin pari päivää 'pilvessä', päässä humisi kun olin polttamatta paperia ja sen n. 2000 erilaista myrkkya (mm. hiilimoksiidia)
Ja vertaisin vielä piipunpolttoa tupakkaan. Ne ovat kuin tee ja kahvi,
Piipunpolttoon liittyy vastaavat samat; rauhalliset; rituaalit kuin teen keittoon. Kahvi ja savuke taas ovat jotenkin hätäisiä.
Kolme hyvin ladattua piipullista (jokainen eri piipulla) vuorokaudessa ja se illallinen tee- tai kaakaomukillisen myötä...
Kuinka ollakaan, juttelimme tupakoinnista, jota olen harrastanut (veljeni mukaan säännöllisesti) 39 vuotta.
Joka tapauksessa: pitkän ajan jälkeen olen löytänyt uudelleen 'nuoruuden rakastettuni' PIIPUN.
Miksi tuolloin tykästyin piippuun, sitä en oikein tiedä, mutta olin kylällämme jonkin sortin kummajainen: 10-vuotias piiputtelija.
Tuo jatkui aina vuoteen 1986, jolloin tupakkalakia kiristettiin siten, että työpisteissä ei enää saanut röyhytellä ja oli mentävä tupakkahuoneeseen sauhuille.
Tuon lain myötä siirryin sätkän polttajaksi, joskin firmassamme tupakka- ja lehtihuone oli ns. OVT eli OsastojenVälinen Tietojenvaihtokeskus, missä tupakoimaton toimitusjohtajammekin viihtyi...
Todellinen ideariihi.
Aivan samoin junissa, joilla matkustin paljon, tupakkaosastot olivat niitä, joissa sai ihmisiin kontaktia ja sitä myötä assosiaatioiden kautta hienoja ideoita omalle työlle.
Ehkä harhauduin, mutta kun siiryyin takaisin piippuun olin pari päivää 'pilvessä', päässä humisi kun olin polttamatta paperia ja sen n. 2000 erilaista myrkkya (mm. hiilimoksiidia)
Ja vertaisin vielä piipunpolttoa tupakkaan. Ne ovat kuin tee ja kahvi,
Piipunpolttoon liittyy vastaavat samat; rauhalliset; rituaalit kuin teen keittoon. Kahvi ja savuke taas ovat jotenkin hätäisiä.
Kolme hyvin ladattua piipullista (jokainen eri piipulla) vuorokaudessa ja se illallinen tee- tai kaakaomukillisen myötä...
ASIAN VIERESTÄ
Vielä viisi minuuttia sitten päässäni oli jonkinlainen kokonaisuus tälle palstalle, mutta nyt kirjoittaesani mennäänkin jo jossain muissa sfääreissä.
Ei vainenkaan.
Edellisen raapustelun jälkeen olen lukenut monta mielenkiintoista kirjaa, jotka kyseenalaistavat varsin vakuuttavasti Kolumbuksen patentin Atlantiin ja 'uuteen' mantereeseen.
Kolumbuksen päiväkirjan elämänkertaosassa (Guthenberg-projekti) mainitaan Azorien saaristo, 'joista näkyy läntinen maa'.
Azoreilta se kuitenkin on tuskin mahdollista, mutta n. 1000 vuotta aiemmin irlntilaisten munkkien teksteistä löytyy viittauksia, että Islannin länsipuolella purjehdittaessa näkyy lännessä maata. Arktinen kangastus Gröönlannista, mutta mahdoton Azoreilla Amerikasta.
Ja aikakirjojen mukaan Pyhä Brendan teki mielenkiintoisen retken n. 550 jaa. (siis hänen nimiinsä, ehkä useampien retkien summa) ohi Grönlannin uuteen maailmaan, jossa häntä opasti nuori iiriä puhuva mies.
Toinen mielenkiintoinen juttu (tai oikeastaan useampi viittaus) löytyy viikinkisaagoista.
Näissä kerrotaan 'Suur-Irlannista' mikä on kaukana meren takana lämnnessä ja heillä oli 'Skotteja' (tuolloin irlanilaisia) ja Fär-saarelaisia oppaanaan tuossa uudessa maassa, joka sittemmin ristittiin Uudelleen löydetyksi maaksi (Newfoundland).
Varhaiskristillisellä ajalla irlantilaisten erakkoluostarit pitkin pohjois-atlantin saaria oli kirjastoiltaan ehkä sen ajan rikkaimpia ja tähän väittänen, että n. 1000 vuotta heidän jälkeensä Kolumbus näiden asiakirjojen perusteella teki retkensä länteen.
Ei vainenkaan.
Edellisen raapustelun jälkeen olen lukenut monta mielenkiintoista kirjaa, jotka kyseenalaistavat varsin vakuuttavasti Kolumbuksen patentin Atlantiin ja 'uuteen' mantereeseen.
Kolumbuksen päiväkirjan elämänkertaosassa (Guthenberg-projekti) mainitaan Azorien saaristo, 'joista näkyy läntinen maa'.
Azoreilta se kuitenkin on tuskin mahdollista, mutta n. 1000 vuotta aiemmin irlntilaisten munkkien teksteistä löytyy viittauksia, että Islannin länsipuolella purjehdittaessa näkyy lännessä maata. Arktinen kangastus Gröönlannista, mutta mahdoton Azoreilla Amerikasta.
Ja aikakirjojen mukaan Pyhä Brendan teki mielenkiintoisen retken n. 550 jaa. (siis hänen nimiinsä, ehkä useampien retkien summa) ohi Grönlannin uuteen maailmaan, jossa häntä opasti nuori iiriä puhuva mies.
Toinen mielenkiintoinen juttu (tai oikeastaan useampi viittaus) löytyy viikinkisaagoista.
Näissä kerrotaan 'Suur-Irlannista' mikä on kaukana meren takana lämnnessä ja heillä oli 'Skotteja' (tuolloin irlanilaisia) ja Fär-saarelaisia oppaanaan tuossa uudessa maassa, joka sittemmin ristittiin Uudelleen löydetyksi maaksi (Newfoundland).
Varhaiskristillisellä ajalla irlantilaisten erakkoluostarit pitkin pohjois-atlantin saaria oli kirjastoiltaan ehkä sen ajan rikkaimpia ja tähän väittänen, että n. 1000 vuotta heidän jälkeensä Kolumbus näiden asiakirjojen perusteella teki retkensä länteen.
tiistai 18. elokuuta 2009
Kääntämisestä
Sain palautetta, että kääntäjän tehtävä ei ole kääntää sanatarkasti vaan välittää tekstin tunnelma.
Tuo on aivan totta, mutta tuollaisen yli satavuotiaan eri kulttuurista olevan näytelmän tunnelman suomettaminen ei ole aivan yksinkertaista.
Olen kääntänyt nuo kolme näytelmää lähinnä omaksi ilokseni tutustuakseni ko. kirjailijoiden muuhunkin tuotantoon joiden parissa olen ollut tekemisissä.
Ne ovat edelleen hyllyssäni odottaen sopivaa tilaisuutta (kysyjälle tiedoksi).
1989-1990 käänsin John Millingtong Syngen näytelmän 'Riders to the Sea'. Olin tuolloin roolissa hänen eräässä toisessa näytelmässä ja halusin vähän avartaa mielikuvaani sen aikaisesta Irlannista ja kirjailijan näkemyksistä ajastaan.
Riders to the Sea oli ainoa hänen näytelmistään, jota ei ollut suomennettu, joten otin sen käsittelyyni.
Hupsista: Olinkin naimisisssa Lahden kaupunginkirjaston kanssa, missä edelleenkin lienee (varastossa) ainoa kappale Suomessa teoksesta 'Dramatic Works of John Millingtong Synge' vuodelta 1915, mitä käytin käännökseni perustana.
Minulla on vieläkin tallella muistiinpanot ja lähdeluettelo Syngestä ja sen aikaisesta irlantilaisesta arjesta. Kahlasin läpi pelkästään kirjoja, joissa on maininta Syngestä lähes 30 kpl ja lisäksi Aran-saariin liittyviä viitteitä ynnä Irlannin historiaa yms.
Ja pienenä detaljina: Aran-saarilla (ja yleensäkin Irlannin länsirannikolla) aikoinaan jokaisella perheellä oli kotikutoisissa villapaidoissaan oma kuvionsa, mistä hukkuneen saattoi tunnistaa.
Ynnä vielä: Mauri 'Moog' Konttinen on DI-pohjalta toiminut mm. kielenkääntäjän ja esim. hänen herkullisen sanatarkka käännöksensä Beatles-biisistä 'Twist and Shout' ottaa huomioon käytetyn slangin. (Väännä ja huuda...)
Tuo on aivan totta, mutta tuollaisen yli satavuotiaan eri kulttuurista olevan näytelmän tunnelman suomettaminen ei ole aivan yksinkertaista.
Olen kääntänyt nuo kolme näytelmää lähinnä omaksi ilokseni tutustuakseni ko. kirjailijoiden muuhunkin tuotantoon joiden parissa olen ollut tekemisissä.
Ne ovat edelleen hyllyssäni odottaen sopivaa tilaisuutta (kysyjälle tiedoksi).
1989-1990 käänsin John Millingtong Syngen näytelmän 'Riders to the Sea'. Olin tuolloin roolissa hänen eräässä toisessa näytelmässä ja halusin vähän avartaa mielikuvaani sen aikaisesta Irlannista ja kirjailijan näkemyksistä ajastaan.
Riders to the Sea oli ainoa hänen näytelmistään, jota ei ollut suomennettu, joten otin sen käsittelyyni.
Hupsista: Olinkin naimisisssa Lahden kaupunginkirjaston kanssa, missä edelleenkin lienee (varastossa) ainoa kappale Suomessa teoksesta 'Dramatic Works of John Millingtong Synge' vuodelta 1915, mitä käytin käännökseni perustana.
Minulla on vieläkin tallella muistiinpanot ja lähdeluettelo Syngestä ja sen aikaisesta irlantilaisesta arjesta. Kahlasin läpi pelkästään kirjoja, joissa on maininta Syngestä lähes 30 kpl ja lisäksi Aran-saariin liittyviä viitteitä ynnä Irlannin historiaa yms.
Ja pienenä detaljina: Aran-saarilla (ja yleensäkin Irlannin länsirannikolla) aikoinaan jokaisella perheellä oli kotikutoisissa villapaidoissaan oma kuvionsa, mistä hukkuneen saattoi tunnistaa.
Ynnä vielä: Mauri 'Moog' Konttinen on DI-pohjalta toiminut mm. kielenkääntäjän ja esim. hänen herkullisen sanatarkka käännöksensä Beatles-biisistä 'Twist and Shout' ottaa huomioon käytetyn slangin. (Väännä ja huuda...)
Kissan elämää osa 3
Toissa iltana tuo sitten tulla tupsahti maailmaan terve pentu kissalleni.
Kuten kuvasta näet, kisulin väritys on aika mielenkiintoinen. Lähes tasaisen harmaa, valkoiset 'polvisukat' ja molemmin puolin kaulaa valkea raita.
Valitetavasti vain minulta on jo ennakkoon varattu viisi pentua, mutta tuollainen ensisynnyttäjäkissa ei yleensä synnytä kuin kaksi pentua ja toisen kohtalosta kirjoitin jo aiemmin.
Pelkäsin kuinka koirani suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta ei hätää. Tuo koirani lähinnä pelkää pientä 'rotan' näköistä pienokaista.
Mutta antaas kattoa jahka pikkukissa alkaa juosta ympäriinsä ja samalla härnätä koiraa...
tiistai 11. elokuuta 2009
Käännöstä
Heitin tuossa erääseen blogiin kommentissani jokseenkin: 'Olen itse kääntänyt kolme näytelmää. Ei se tekstin kirjoittaminen ole sinänsä iso työ vaan niiden sanojen tarkistaminen'.
Sain palautetta tyyliin: 'Kääntäjän tehtävä ei ole tehdä sanatarkkaa käännöstä vaan välittää kirjan sanoma ja tunnelma'.
Olen tuosta aivan samaa mieltä, mutta näytelmien kääntämisessä on sellainen pieni vivahde-ero romaaneihin verrattuna, että näytelmien käsikirjoituksissa käytetään hyvin paljon puhekieltä. Ja lisäksi kääntämistäni näytelmistä 'tuorein' on saanut ensi-iltansa 25.2.1904 ja on kirjoitettu irlannin-englannilla. Tuon ikäisen teoksen suomentaminen ei ole aivan helpoimpaa puuhaa.
Noista ajoista sekä englannin- että suomenkielen sanasto on muuttunut melkoisesti. Yksi parhaita apuja tuon ajan tekstien käännöstyöhön on ollut vuodelta 1922 peräisin oleva Englanti-Suomi sanakirja.
Ja vielä tuosta puhekielestä (tai siis slangista): Queen-yhtye ei todellakaan ole valinnut nimeään kunnioittaakseen kuningatarta vaan nimi on napattu katuslangista, Queen tarkoittaa slangisanana huippukallista puhelintyttöä.
Sain palautetta tyyliin: 'Kääntäjän tehtävä ei ole tehdä sanatarkkaa käännöstä vaan välittää kirjan sanoma ja tunnelma'.
Olen tuosta aivan samaa mieltä, mutta näytelmien kääntämisessä on sellainen pieni vivahde-ero romaaneihin verrattuna, että näytelmien käsikirjoituksissa käytetään hyvin paljon puhekieltä. Ja lisäksi kääntämistäni näytelmistä 'tuorein' on saanut ensi-iltansa 25.2.1904 ja on kirjoitettu irlannin-englannilla. Tuon ikäisen teoksen suomentaminen ei ole aivan helpoimpaa puuhaa.
Noista ajoista sekä englannin- että suomenkielen sanasto on muuttunut melkoisesti. Yksi parhaita apuja tuon ajan tekstien käännöstyöhön on ollut vuodelta 1922 peräisin oleva Englanti-Suomi sanakirja.
Ja vielä tuosta puhekielestä (tai siis slangista): Queen-yhtye ei todellakaan ole valinnut nimeään kunnioittaakseen kuningatarta vaan nimi on napattu katuslangista, Queen tarkoittaa slangisanana huippukallista puhelintyttöä.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Huh, onpa lämmintä
Minulle alkaa riittää nämä lämpimät. Eilen mittarini näytti pahimmillaan yli 27 ja tänäänkin yli 26.
Olenkin tässä ajatellut, olisiko minusta mitään hyötyä Vostok-tutkimusasemalla. Se voisi olla minulle sellainen sopiva paikka reumatyyppisen sairauteni kanssa. Vostok sijaitsee aika tarkkaan eteläisellä magneettisella navalla ja siellä vuoden keskiläpötila on siinä -63 Celsiusta. Juuri nyt heidän pakkasmittarinsa näytti -69.
Tuo, Neuvostoliiton, 1957 perustama tutkimusasema sijaitsee maailman kylmimmällä kolkalla. Meillä täällä kotoisessa Suomessamme -25 tai parhaimmillaan jopa -30 tuntuvat monista erittäin kylmiltä, mutta minä ja koirani (joka näillä lämpöisillä on elävien kirjoissa noin pari tuntia yöllä) nautiskelemme tuollaisista 15 asteen pakkasista.
Niin 21.7.1983 Vostokin tutkimusasemalla pakkasmittarin miinuslukema humpsahti arvoon 81.3 Celsiusta, mikä lienee vieläkin virallisesti mitattu maailmamme pakkasennätys.
Pari faktaa tarkistettuani heitän uutta juttua Vostokista ja ilmaston lämpenemisestä.
Tuo nyt niin paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen ei ole aivan sillä tavalla ihmisen aiheuttamaa kuin mm. Kioton pöytäkirja vuodelta 1997 haluaa meidän antaa ymmärtää.
Olenkin tässä ajatellut, olisiko minusta mitään hyötyä Vostok-tutkimusasemalla. Se voisi olla minulle sellainen sopiva paikka reumatyyppisen sairauteni kanssa. Vostok sijaitsee aika tarkkaan eteläisellä magneettisella navalla ja siellä vuoden keskiläpötila on siinä -63 Celsiusta. Juuri nyt heidän pakkasmittarinsa näytti -69.
Tuo, Neuvostoliiton, 1957 perustama tutkimusasema sijaitsee maailman kylmimmällä kolkalla. Meillä täällä kotoisessa Suomessamme -25 tai parhaimmillaan jopa -30 tuntuvat monista erittäin kylmiltä, mutta minä ja koirani (joka näillä lämpöisillä on elävien kirjoissa noin pari tuntia yöllä) nautiskelemme tuollaisista 15 asteen pakkasista.
Niin 21.7.1983 Vostokin tutkimusasemalla pakkasmittarin miinuslukema humpsahti arvoon 81.3 Celsiusta, mikä lienee vieläkin virallisesti mitattu maailmamme pakkasennätys.
Pari faktaa tarkistettuani heitän uutta juttua Vostokista ja ilmaston lämpenemisestä.
Tuo nyt niin paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen ei ole aivan sillä tavalla ihmisen aiheuttamaa kuin mm. Kioton pöytäkirja vuodelta 1997 haluaa meidän antaa ymmärtää.
Ajan hengessä
Eräs tuttavani lähetti minulle kaskun, joka sopii tähän aikaan liiankin hyvin:
Lumikki oli kävelyllä metsässä.
Häntä tuli vastaan kolme pientä miekkosta.
Lumikki kysyi: Keitä te olette?
Johon miekkoset: Olemme seitsemän pientä kääpiötä.
Ja tähän lumikki: Mutta teitähän on vain kolme!
Ja miekkoset: Ajat on kovat. Väkeä vähennetään, väkeä vähennetään...
Viimeaikaiset uutiset suomalaisten yritysten toimintojen siirtämisestä esimerkiksi Etelä-Amerikkaan olisi jo nykyistä aiempien hallitusten pitänyt kyetä 'haistelemaan' ja tehdä noista ennusmerkeistä omat johtopäätöksensä Suomen koulutusrakenteen muuttamisesta enemmän matemaattis-luonnontieteelliseen suuntaan.
Maailmassamme on kahdessa valtiossa asukkaita n. 1/3 koko maapallon väestöstä ja heillä on motivaatio ja korkea teknologia tuottaa (halvemmalla) lähes kaikki tarvitsemamme kulutushyödykkeet ja palvelut.
En yhtään ihmettele erään suomalaisen metsäyhtiön edustajan antamaa kommenttia : 'Suomalainen paperi sanoo heippa ohimennessään Ruotsin'.
Jo pelkästään Ruotsilla on yli 1000 kilometrin kilpailuetu meihin laivauksessa kansainvälisille markkinoille. Ja jos otamme huomioon sellaisen seikan, että yksi Suomen suurimmista (erikois)paperin vientimaista on ollut Etelä-Afrikan tasavalta, niin ehkä nuo Argentiinassa (tai siellä päin) sijaitsevat tehtaat ovat logistisesti lähenpänä markkina-alueita kuin tämä Suomemme.
Ja vielä pieni juttu: 141 vuotta sitten eräs Karl Marx kirjoitti n. 12000 sanan läpyskän nimeltään Kommunistisen puolueen manfesti. Se kannatta lukea läpi, sillä siinä Marx ennustaa aika osuvasti tilanteen, jossa Suomikin juuri nyt on.
Huom: en ole tunnustautunut kommunistiksi, vaikka olen lukenut manfestin. En myöskään tunnusta oikeastaan mitään uskontoa niiden siinä mielessä, mitä ne yrittävät ihmiselle painottaa, vaikka olen lukenut useiden eri uskontojen pyhiä kirjoja.
Lumikki oli kävelyllä metsässä.
Häntä tuli vastaan kolme pientä miekkosta.
Lumikki kysyi: Keitä te olette?
Johon miekkoset: Olemme seitsemän pientä kääpiötä.
Ja tähän lumikki: Mutta teitähän on vain kolme!
Ja miekkoset: Ajat on kovat. Väkeä vähennetään, väkeä vähennetään...
Viimeaikaiset uutiset suomalaisten yritysten toimintojen siirtämisestä esimerkiksi Etelä-Amerikkaan olisi jo nykyistä aiempien hallitusten pitänyt kyetä 'haistelemaan' ja tehdä noista ennusmerkeistä omat johtopäätöksensä Suomen koulutusrakenteen muuttamisesta enemmän matemaattis-luonnontieteelliseen suuntaan.
Maailmassamme on kahdessa valtiossa asukkaita n. 1/3 koko maapallon väestöstä ja heillä on motivaatio ja korkea teknologia tuottaa (halvemmalla) lähes kaikki tarvitsemamme kulutushyödykkeet ja palvelut.
En yhtään ihmettele erään suomalaisen metsäyhtiön edustajan antamaa kommenttia : 'Suomalainen paperi sanoo heippa ohimennessään Ruotsin'.
Jo pelkästään Ruotsilla on yli 1000 kilometrin kilpailuetu meihin laivauksessa kansainvälisille markkinoille. Ja jos otamme huomioon sellaisen seikan, että yksi Suomen suurimmista (erikois)paperin vientimaista on ollut Etelä-Afrikan tasavalta, niin ehkä nuo Argentiinassa (tai siellä päin) sijaitsevat tehtaat ovat logistisesti lähenpänä markkina-alueita kuin tämä Suomemme.
Ja vielä pieni juttu: 141 vuotta sitten eräs Karl Marx kirjoitti n. 12000 sanan läpyskän nimeltään Kommunistisen puolueen manfesti. Se kannatta lukea läpi, sillä siinä Marx ennustaa aika osuvasti tilanteen, jossa Suomikin juuri nyt on.
Huom: en ole tunnustautunut kommunistiksi, vaikka olen lukenut manfestin. En myöskään tunnusta oikeastaan mitään uskontoa niiden siinä mielessä, mitä ne yrittävät ihmiselle painottaa, vaikka olen lukenut useiden eri uskontojen pyhiä kirjoja.
lauantai 8. elokuuta 2009
Korppi sylissäin
Otsikko viittaa erääseen elokuvaan, mutta minulla on aikoinaan ollut korppi sylissäin. Nyt kun aloin jutustella näistä nykyisistä ja menneen ajan eläintuttavuuksistani, on pakko mainita myös Aaro. Aaro oli pesästä pudonnut ja siipensä taittanut korpinpoikanen kun se tuotiin meille hoitoon. Olin tuolloin vajaat 7-vuotias, mutta jotenkin minulle ja Aarolle kehkeytyi todella hieno ystävyyssuhde. Ja se todellakin oli sylissäin.
Olin jo tuolloin melkoinen kyläluuta ja missä hyvänsä liikuin, oli tuo musta lintu, toivuttuaan, jossain yläpuolellani tarkkailemassa menojani. Eikä minun tarvinnut muuta kuin rääkäistä korppimaisesti 'aaro', niin tuo jo laskeutui olkapäälleni.
Ei niin hyvää, ettei jotakin pahaakin. Joku oli sen verran kateellinen, että antoi Aarolle syötäväksi purukumia, mihin se sitten tukehtui.
Tapahtumasta on nyt yli 40 vuotta, mutta jos olit se purukumi-ihminen ja satut lukemaan tätä niin sanon vain: häpeä edelleen.
Olin jo tuolloin melkoinen kyläluuta ja missä hyvänsä liikuin, oli tuo musta lintu, toivuttuaan, jossain yläpuolellani tarkkailemassa menojani. Eikä minun tarvinnut muuta kuin rääkäistä korppimaisesti 'aaro', niin tuo jo laskeutui olkapäälleni.
Ei niin hyvää, ettei jotakin pahaakin. Joku oli sen verran kateellinen, että antoi Aarolle syötäväksi purukumia, mihin se sitten tukehtui.
Tapahtumasta on nyt yli 40 vuotta, mutta jos olit se purukumi-ihminen ja satut lukemaan tätä niin sanon vain: häpeä edelleen.
Kissan elämää osa 2
Olin aikoinani kissanvihaaja, eli ajatusmaailmani oli sitä luokkaa että kuollut kissa on paras kissa.
Mutta kuinka sattuikaan helmikuussa 1996. Kireä pakkasilta, menin pihalle savuille ja kuinka ollakaan, tupsahti ovesta sisään täysin valkoinen nuorehko tyttökissa.
Minähän olin saman tien täysin ns. myyty mies.
Tuo kattihan otti huushollini omakseen ja noin kaksi kuukautta meille kotiutumisensa jälkeen sain olla tuolle katille kätilönä. Kaksi somaa poikaa, toinen oranssi tiikeri ja toinen (kahta mustaa pääkarvaa lukuunottamatta) täysin valkoinen.
Myöhemmin sain kuulla, kenen kissa minulla oli hoidossa ja kotiin palauttaminen on oma tarina sinänsä. Tuo kissa oli sen verran tykästynyt olemaan luonamme, että kissa oli kotonamme ennen kuin minä.
Mutta ei sentään tapahtunut samoin kuin eräälle tuttavalleni. Hän meni sanomaan kissan aikana: 'Osku! Huomenna sinulta viedään munat!'. Kissa saman tien ikkunasta pihalle ja oli kolme kuukautta omilla teillään...
Mutta kuinka sattuikaan helmikuussa 1996. Kireä pakkasilta, menin pihalle savuille ja kuinka ollakaan, tupsahti ovesta sisään täysin valkoinen nuorehko tyttökissa.
Minähän olin saman tien täysin ns. myyty mies.
Tuo kattihan otti huushollini omakseen ja noin kaksi kuukautta meille kotiutumisensa jälkeen sain olla tuolle katille kätilönä. Kaksi somaa poikaa, toinen oranssi tiikeri ja toinen (kahta mustaa pääkarvaa lukuunottamatta) täysin valkoinen.
Myöhemmin sain kuulla, kenen kissa minulla oli hoidossa ja kotiin palauttaminen on oma tarina sinänsä. Tuo kissa oli sen verran tykästynyt olemaan luonamme, että kissa oli kotonamme ennen kuin minä.
Mutta ei sentään tapahtunut samoin kuin eräälle tuttavalleni. Hän meni sanomaan kissan aikana: 'Osku! Huomenna sinulta viedään munat!'. Kissa saman tien ikkunasta pihalle ja oli kolme kuukautta omilla teillään...
Lisää koiramaista
Tuossa noin tunti sitten sain totaalisen kasvopesun eräältä nuorelta saksanpaimenkoiralta.
Lienekö minäkin niin koira, että väliin tuntuu siltä että koirat pitävät minua lajikumppaninaan.
Mm. erään tuttavani luona yleensä lähes kompastuin heidän 'vahtikoiraansa' eteisessä. Tuo saksanpaimenkoira vain nosti toista silmäluomeaan ja totesi, että sehän on vain tuo, antaa sen mennä.
On minulle käynyt joskus vähän mielenkiintoisemminkin nimenomaan saksanpaimenkoiran kanssa. Menin käymään tuttavani luona. Siellä ei ollut ketään kotosalla lukuunottamatta kyseistä paimenkoiraa.
Vietimme pari rattoisaa tuntia keskenämme. Keittelin kahvit ja koira makoili sohvalla jokseenkin tukahduttaen minut, mutta kun yritin ovelle, oli tuo paimen minua vastassa tuulikaapissa hampaat irvessä. Eli: sain käytännössä tehdä mitä vain sisällä talossa ja koira oli kaikessa touhussa mukana, mutta jos yritin pihalle, tuli täysi stoppi.
Ja juuri nyt n. 30 kiloinen koirani ja alle 4-kiloinen kissani painiskelevat. Se on joskus aika rankan näköistä touhua, mutta siinä yleensä käy niin lopuksi, että kissa sanoo 'MMOuur', minkä jälkeen koira sanoo 'Viu' ja pakenee paikalta pienen kynsittelyn jäljiltä
Lienekö minäkin niin koira, että väliin tuntuu siltä että koirat pitävät minua lajikumppaninaan.
Mm. erään tuttavani luona yleensä lähes kompastuin heidän 'vahtikoiraansa' eteisessä. Tuo saksanpaimenkoira vain nosti toista silmäluomeaan ja totesi, että sehän on vain tuo, antaa sen mennä.
On minulle käynyt joskus vähän mielenkiintoisemminkin nimenomaan saksanpaimenkoiran kanssa. Menin käymään tuttavani luona. Siellä ei ollut ketään kotosalla lukuunottamatta kyseistä paimenkoiraa.
Vietimme pari rattoisaa tuntia keskenämme. Keittelin kahvit ja koira makoili sohvalla jokseenkin tukahduttaen minut, mutta kun yritin ovelle, oli tuo paimen minua vastassa tuulikaapissa hampaat irvessä. Eli: sain käytännössä tehdä mitä vain sisällä talossa ja koira oli kaikessa touhussa mukana, mutta jos yritin pihalle, tuli täysi stoppi.
Ja juuri nyt n. 30 kiloinen koirani ja alle 4-kiloinen kissani painiskelevat. Se on joskus aika rankan näköistä touhua, mutta siinä yleensä käy niin lopuksi, että kissa sanoo 'MMOuur', minkä jälkeen koira sanoo 'Viu' ja pakenee paikalta pienen kynsittelyn jäljiltä
Koiraihmisiä
Olen nyt talutellut tuota nykyistä koiraani reilut kolme vuotta ja olen pikkusta hiljaa oppinut tunnistamaan kaduilla liikkuvasta väkijoukosta ns. koiraihmiset.
Koiraihminen tulee jutustelemaan koiran taluttajan kanssa, mutta hän antaa oudon koiran tulla tykönsä. Siis koiraihminen ei tee mitään uhkaavia eleitä koiraa kohtaan: esimerkiksi vaikkapa se, että lähestytään outoa koiraa ns. yläkautta.
Koiraihminen laskee kätensä alas, ei tyrkytä sitä koiralle vaan antaa koiran tulla nuuskimaan ja jopa mahdollisesti nuolemaan kättä.
Eräs oma henkilökohtainen kokemukseni siitä, miten koira voi ottaa ihmisen ns. omakseen sattui noin 20 vuotta sitten. Menin kylään yhteen maataloon. Heillä oli bordercollienaaras, yksi ehdottomasti aikansa parhaita yksilöitä työkoirana. Mutta erittäin varautunut ihmisten suhteen. Kuinka ollakaan, olin istunut tuolissa n. viisi minuuttia, niin kyseinen koira oli jalkojeni välissä ja ns. lääpällään minuun.
Myöhemmin talon emäntä kertoi minulle, että hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt tuon koiran (joka oli tuolloin n. 4-vuotias) ottavan ketään ihmistä noin nopeasti ystäväkseen.
Muutamia vuosia myöhemmin, kun en ollut käynyt ko. tilalla noin puleentoista vuoteen, sain tuolta samaiselta koiralta niin riemukkaan tervetuliaistoivotuksen, etten koskaan yhdeltäkään ihmiseltä.
Pax tiedän, että olet ollut siellä koirien taivaassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta olit persoona jota en koskaan unohda.
Koiraihminen tulee jutustelemaan koiran taluttajan kanssa, mutta hän antaa oudon koiran tulla tykönsä. Siis koiraihminen ei tee mitään uhkaavia eleitä koiraa kohtaan: esimerkiksi vaikkapa se, että lähestytään outoa koiraa ns. yläkautta.
Koiraihminen laskee kätensä alas, ei tyrkytä sitä koiralle vaan antaa koiran tulla nuuskimaan ja jopa mahdollisesti nuolemaan kättä.
Eräs oma henkilökohtainen kokemukseni siitä, miten koira voi ottaa ihmisen ns. omakseen sattui noin 20 vuotta sitten. Menin kylään yhteen maataloon. Heillä oli bordercollienaaras, yksi ehdottomasti aikansa parhaita yksilöitä työkoirana. Mutta erittäin varautunut ihmisten suhteen. Kuinka ollakaan, olin istunut tuolissa n. viisi minuuttia, niin kyseinen koira oli jalkojeni välissä ja ns. lääpällään minuun.
Myöhemmin talon emäntä kertoi minulle, että hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt tuon koiran (joka oli tuolloin n. 4-vuotias) ottavan ketään ihmistä noin nopeasti ystäväkseen.
Muutamia vuosia myöhemmin, kun en ollut käynyt ko. tilalla noin puleentoista vuoteen, sain tuolta samaiselta koiralta niin riemukkaan tervetuliaistoivotuksen, etten koskaan yhdeltäkään ihmiseltä.
Pax tiedän, että olet ollut siellä koirien taivaassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta olit persoona jota en koskaan unohda.
Omat tavat
Jos meillä ihmisillä on pieniä, jopa mielenkiintoisia päähänpinttymiä, löytyy niitä myös lemmikeiltämmekin.
Esimerkiksi koirani ilmeisesti saattaisi kuolla nälkään, vaikka olen laittanut sille aterian eteen.
Aina silloin tällöin huomaan mokanneeni. Koira seisoo keskellä keittiötä, katselee ruokakuppiaan kuolaten, mutta eipä vain käy herkkujen kimppuun, koska minä olen unohtanut sanoa ne pienet sanat: 'Ole hyvä'.
Aivan totta: koirani ei mene kupilleen ennen kuin olen sanonut nuo kaksi pientä sanaa. Ja muuten kun tuo n. 3,5 vuotias naaraskoira on hyvin omapäinen, niin miten tällainen pieni iso juttu on mennyt sen aivoihin noin syvästi.
Kissallani taas ei ruokailun suhteen, varsinkaan nyt kun se on pieniin päin, ole mitään käytöstapoja. Vaikka se olisi kuinka 'kuollut', niin en silti pääse niin varkain jääkaapille, etteikö se jo olisi maukumassa jaloissani. Hyvä kun ei sentään itse mene jääkaapille. Aina joksenkin puolet annoksesta katoaa jo ennen kuin se on ruokakupissa.
Toinen kissalleni ominainen juttu on se, että sen täytyy aina päästä hetkeksi kiusaamaan polvitaipeitani kun itse menen nukkumaan. Onneksi se on toisesta etutassustaan kampura, joten minun ei tarvise kärsiä kuin yhden tassun kynsistä kun se polkee oikein innolla.
Muutoinkin tuo nukkumaan meno on eräänlainen seremonia. Nuo seuralaiseni, siis koira ja kissa, tuntuvat oikein kyttäävän sitä hetkeä, jolloin alan sammutella valoja tai muuten vaan osoitan merkkejä siitä, että nyt mennään petiin. Siinä me sitten olemme: koira nuolee varpaitani ja kissa polkee tassullaan polvitaipeita. Ja kun nuo jutut on hoidettu, koirani ottaa käsittelyyn kissan kampurajalan. Se saattaa nuolla sitä hyvinkin viisi minuuttia.
Omat haavani, joita aina silloin tällöin tulee ja ranteessani olleen 2. asteen palovamman, olen koirani antanut hoitaa kuntoon. Aika ilkeältä se varmaan näyttää, kun koira repii hampaillaan ruven irti ja jatkaa sen jälkeen haavan nuolemista, mutta koiran syljessä on niin paljon antibiottisia ettei vanha sanonta 'kyllä koira haavansa nuolee' ole mitään huuhaata.
Paitsi että silloin kun koirani on käynyt snackseilla kissan hiekkalaatikolla, totean vain että 'henkesi haisee sen verran kissanpaskalta, että nyt ei käy'...
Esimerkiksi koirani ilmeisesti saattaisi kuolla nälkään, vaikka olen laittanut sille aterian eteen.
Aina silloin tällöin huomaan mokanneeni. Koira seisoo keskellä keittiötä, katselee ruokakuppiaan kuolaten, mutta eipä vain käy herkkujen kimppuun, koska minä olen unohtanut sanoa ne pienet sanat: 'Ole hyvä'.
Aivan totta: koirani ei mene kupilleen ennen kuin olen sanonut nuo kaksi pientä sanaa. Ja muuten kun tuo n. 3,5 vuotias naaraskoira on hyvin omapäinen, niin miten tällainen pieni iso juttu on mennyt sen aivoihin noin syvästi.
Kissallani taas ei ruokailun suhteen, varsinkaan nyt kun se on pieniin päin, ole mitään käytöstapoja. Vaikka se olisi kuinka 'kuollut', niin en silti pääse niin varkain jääkaapille, etteikö se jo olisi maukumassa jaloissani. Hyvä kun ei sentään itse mene jääkaapille. Aina joksenkin puolet annoksesta katoaa jo ennen kuin se on ruokakupissa.
Toinen kissalleni ominainen juttu on se, että sen täytyy aina päästä hetkeksi kiusaamaan polvitaipeitani kun itse menen nukkumaan. Onneksi se on toisesta etutassustaan kampura, joten minun ei tarvise kärsiä kuin yhden tassun kynsistä kun se polkee oikein innolla.
Muutoinkin tuo nukkumaan meno on eräänlainen seremonia. Nuo seuralaiseni, siis koira ja kissa, tuntuvat oikein kyttäävän sitä hetkeä, jolloin alan sammutella valoja tai muuten vaan osoitan merkkejä siitä, että nyt mennään petiin. Siinä me sitten olemme: koira nuolee varpaitani ja kissa polkee tassullaan polvitaipeita. Ja kun nuo jutut on hoidettu, koirani ottaa käsittelyyn kissan kampurajalan. Se saattaa nuolla sitä hyvinkin viisi minuuttia.
Omat haavani, joita aina silloin tällöin tulee ja ranteessani olleen 2. asteen palovamman, olen koirani antanut hoitaa kuntoon. Aika ilkeältä se varmaan näyttää, kun koira repii hampaillaan ruven irti ja jatkaa sen jälkeen haavan nuolemista, mutta koiran syljessä on niin paljon antibiottisia ettei vanha sanonta 'kyllä koira haavansa nuolee' ole mitään huuhaata.
Paitsi että silloin kun koirani on käynyt snackseilla kissan hiekkalaatikolla, totean vain että 'henkesi haisee sen verran kissanpaskalta, että nyt ei käy'...
maanantai 3. elokuuta 2009
Harharetkiä
Tänään, omana 49-vuotispäivänäni, on päivälleen 517 vuotta siitä (siis vuodesta 1492), kun Kristoffer Kolumbus jätti taakseen Barre de Saltuksen (Palos) Espanjan lounaisrannikolla ja lähti etsimään läntistä meritietä Intiaan päätyen 12.10.1492 San Salvadoriksi nimeämälleen saarelle Bahama-saarilla.
Olenhan itsekin tehnyt 'harharetkiä', mutta yksittäisenä sellaisena Kolumbuksen lievä; suunnistustermejä käyttääkseni; 'eksymä', tai 'erehtymä' Intian sijainnista, lienee maailmahistoriassa eniten sekä positiivisia, että negatiivisia historiallisia jälkiseurauksia aiheuttanut harhautuma.
Kolumbushan luuli lopun ikäänsä tulleensa Intiaan, sillä niiden keskuudessa, jotka olettivat maapallon pyöreäksi, oli käsitys paljon pienemmästä pallosta kuin se todellisuudessa on. Olisipa kolumbus vain tiennyt, miten paljon hän oli vielä idässä tavoitteestaan.
Kiinostukseni tuohon Kolumbuksen ensimmäiseen matkaan herätti jälleen oikeastaan kaksi asiaa: Ensinnäkin lueskelin tuossa kevät-kesän aikana Thor Heyerdahlin suomennetun materiaalin uusiksi ja toisekseen pieni uutinen pari viikkoa sitten, jossa mainittiin että tanskalainen tiedemiesryhmä(kään) ei pystynyt osoittamaan, että 1440-luvulle ajoitettu ns. Viinimaan kartta olisi väärennös.
Heyerdahl purjehti kahteen otteeseen Atlantin yli kaislaveneellä (1969 ja 1970) todistaakseen teorioitaan siitä, miten kulttuurit ja asuttaminen on levinnyt jo tuhansia vuosia ennen Kolumbusta. Ra I:n matka päätyi haaksirikkoon vain parin päivämatkan päässä tavoitteestaan. Ra I:n rakensivat Tsad-järveltä olevat veljekset ja Heyerdahl oli sen verran sokea omille kaislaveneitä koskeviin havaintoihinsa ( varsinkin Titicacajärvellä), että Ra I:n lopullisen rakenteen virheellisyys ja Heyerdahlin ynnä miehistön kokemattomuus kaislaveneistä sekä ennen varsinaista hurrikaanikautta heidän yli jyrännyt hirmumyrsky sai heidät jättämään Ra I:n.
Virheestään oppineena RA II:n rakensivat yhteistyössä Titicaca-järven intiaanit ja Lixusen lähistöllä (Marokko) asustelevat alkuperäisasukkaat, joiden rakentama RA II suoriutui n. 6100 km:n purjehduksesta 57 vuorokaudessa (n. 107 km/vrk =57,8 merimailia / vrk).
Tämä herätti kiinnostukseeni Kolumbuksen retkeen. Hän kaytti Karaveleillään merellä n. 42 vuorokautta ja halusin selkeämpää tietoa reitistä ja purjehditusta matkasta, mutta Kolumbuksen I retkestä on tallella vain lyhennelmä hänen päiväkirjastaan, eikä siitä oikein selviä ensinnäkään tarkat päivämatkat ja toisaalta kokonaismatka (siinä ei ole mukana kaikki meripäivät). Arvioitua reittiä pitkin voidaan arvella, että Kolumbuksen purjehtima matka, ensin Kanarian saarille ja sieltä suoraan länteen n. 20 leveyspiiriä myöden, antaa matkaksi n. 5800 km (138,1 km/vrk = 74,57 merimailia / vrk).
Kaiken lisäksi kolumbuksella oli onnea retkellään, sillä uskoisin että jos hän olisi joutunut samanlaiseen pyöritykseen, joihin Ra I joutui lähellä Barbadosta ja RA II ensin keskellä Atlantia ja sitten vielä Karibian merellä, tuskin hänen laivoistaan olisi jäljellä tuskin tulitikkuja suurempia palasia ja Amerikan "löytyminen" olisi siirtynyt ehkä jopa sadalla vuodella.
Tuo Viinimaan kartta on sikäli mielenkiintoinen, että se on Viikinkisaagojen lisäksi ainoita vanhoja juttuja, joista löytyy merkintää Grönlannin Länsipuolisesta maa-alueesta ns. esi-kolumbiaaniselta ajalta. Eikä tietenkään sovi unohtaa irlantilaisen apotin, Pyhän Brendanin, matkakertomusta 500-luvulta jaa., jonka mukaan hän kertoo läytäneensä lännestä 'Siunattujen saaret', oletusten mukaan Newfoundlandin, minne saagojen (ja löytöjen) mukaan myös viikingit päätyivät. (Siksensä mielenkiitoinen nimi tuo 'Newfoundland'. Senhän voisi suomentaa nimellä 'Uuudelleen löydetty maa" tai "Uudelleen perustettu maa".)
Joka tapauksessa: Kolumbuksen retken jälkiseuraamukset ovat olleet dramaattiset. Kolumbus itse oli rauhallisin aikein liikkeellä, hänhän oli etsimässä läntistä meritietä Intiaan ja sitä myöden solmimassa kauppasuhteita lähinnä erilaisten mausteiden ja yrttien takia. Hänen seuraajansa sitten poistivat maailmanhistoriasta ainakin kolme korkeakulttuuria, ryöstivät ja tuhosivat paljon sellaista, minkä soisi vieläkin olevan olemassa. Jos ei muuten, niin museoissa, eikä sulatettuna kultana uusiokäytössä. Positiivisinta seurauksista ehkä on Eurooppalaisen ravitsemuksen laaja monipuolistuminen mm. perunan, bataatin, tomaatin, papujen, maissin ja monien muiden myötä, puhumattakaan tulisesta chili-paprikasta (engl. Pepper) ja sen sittemmistä muunnoksista joista mainittakoon meidän käyttämästämme paprika (sweet pepper).
Siis mitä jäi meille perinnöksi oppikoulun historiankirjaan Kolumbuksesta: Hän sai 'patentin' Atlantin valtamereen, todisti ettei maapallo ole pannukakku (mikä kirkonkin oli sittemmin myönnettävä) ja ja kunnian Amerikan "löytämisestä", tai siis siitä, että meren takana lännessä on todistettavasti maata.
Ja hän itse luuli käyneensä meren yli Intiassa. Se hänelle suotakoon, sillä sen myötä hän tiesi tehneensä jotakin suurta toisin kuin tällaisen tavallisen taapertajan harharetket, joista ehkä pahimmillaan seuraa lähinnä unettomia öitä ruokkomaksujen hoitamisesta puolisolta varkain ja se jos mikä syö miestä...
Olenhan itsekin tehnyt 'harharetkiä', mutta yksittäisenä sellaisena Kolumbuksen lievä; suunnistustermejä käyttääkseni; 'eksymä', tai 'erehtymä' Intian sijainnista, lienee maailmahistoriassa eniten sekä positiivisia, että negatiivisia historiallisia jälkiseurauksia aiheuttanut harhautuma.
Kolumbushan luuli lopun ikäänsä tulleensa Intiaan, sillä niiden keskuudessa, jotka olettivat maapallon pyöreäksi, oli käsitys paljon pienemmästä pallosta kuin se todellisuudessa on. Olisipa kolumbus vain tiennyt, miten paljon hän oli vielä idässä tavoitteestaan.
Kiinostukseni tuohon Kolumbuksen ensimmäiseen matkaan herätti jälleen oikeastaan kaksi asiaa: Ensinnäkin lueskelin tuossa kevät-kesän aikana Thor Heyerdahlin suomennetun materiaalin uusiksi ja toisekseen pieni uutinen pari viikkoa sitten, jossa mainittiin että tanskalainen tiedemiesryhmä(kään) ei pystynyt osoittamaan, että 1440-luvulle ajoitettu ns. Viinimaan kartta olisi väärennös.
Heyerdahl purjehti kahteen otteeseen Atlantin yli kaislaveneellä (1969 ja 1970) todistaakseen teorioitaan siitä, miten kulttuurit ja asuttaminen on levinnyt jo tuhansia vuosia ennen Kolumbusta. Ra I:n matka päätyi haaksirikkoon vain parin päivämatkan päässä tavoitteestaan. Ra I:n rakensivat Tsad-järveltä olevat veljekset ja Heyerdahl oli sen verran sokea omille kaislaveneitä koskeviin havaintoihinsa ( varsinkin Titicacajärvellä), että Ra I:n lopullisen rakenteen virheellisyys ja Heyerdahlin ynnä miehistön kokemattomuus kaislaveneistä sekä ennen varsinaista hurrikaanikautta heidän yli jyrännyt hirmumyrsky sai heidät jättämään Ra I:n.
Virheestään oppineena RA II:n rakensivat yhteistyössä Titicaca-järven intiaanit ja Lixusen lähistöllä (Marokko) asustelevat alkuperäisasukkaat, joiden rakentama RA II suoriutui n. 6100 km:n purjehduksesta 57 vuorokaudessa (n. 107 km/vrk =57,8 merimailia / vrk).
Tämä herätti kiinnostukseeni Kolumbuksen retkeen. Hän kaytti Karaveleillään merellä n. 42 vuorokautta ja halusin selkeämpää tietoa reitistä ja purjehditusta matkasta, mutta Kolumbuksen I retkestä on tallella vain lyhennelmä hänen päiväkirjastaan, eikä siitä oikein selviä ensinnäkään tarkat päivämatkat ja toisaalta kokonaismatka (siinä ei ole mukana kaikki meripäivät). Arvioitua reittiä pitkin voidaan arvella, että Kolumbuksen purjehtima matka, ensin Kanarian saarille ja sieltä suoraan länteen n. 20 leveyspiiriä myöden, antaa matkaksi n. 5800 km (138,1 km/vrk = 74,57 merimailia / vrk).
Kaiken lisäksi kolumbuksella oli onnea retkellään, sillä uskoisin että jos hän olisi joutunut samanlaiseen pyöritykseen, joihin Ra I joutui lähellä Barbadosta ja RA II ensin keskellä Atlantia ja sitten vielä Karibian merellä, tuskin hänen laivoistaan olisi jäljellä tuskin tulitikkuja suurempia palasia ja Amerikan "löytyminen" olisi siirtynyt ehkä jopa sadalla vuodella.
Tuo Viinimaan kartta on sikäli mielenkiintoinen, että se on Viikinkisaagojen lisäksi ainoita vanhoja juttuja, joista löytyy merkintää Grönlannin Länsipuolisesta maa-alueesta ns. esi-kolumbiaaniselta ajalta. Eikä tietenkään sovi unohtaa irlantilaisen apotin, Pyhän Brendanin, matkakertomusta 500-luvulta jaa., jonka mukaan hän kertoo läytäneensä lännestä 'Siunattujen saaret', oletusten mukaan Newfoundlandin, minne saagojen (ja löytöjen) mukaan myös viikingit päätyivät. (Siksensä mielenkiitoinen nimi tuo 'Newfoundland'. Senhän voisi suomentaa nimellä 'Uuudelleen löydetty maa" tai "Uudelleen perustettu maa".)
Joka tapauksessa: Kolumbuksen retken jälkiseuraamukset ovat olleet dramaattiset. Kolumbus itse oli rauhallisin aikein liikkeellä, hänhän oli etsimässä läntistä meritietä Intiaan ja sitä myöden solmimassa kauppasuhteita lähinnä erilaisten mausteiden ja yrttien takia. Hänen seuraajansa sitten poistivat maailmanhistoriasta ainakin kolme korkeakulttuuria, ryöstivät ja tuhosivat paljon sellaista, minkä soisi vieläkin olevan olemassa. Jos ei muuten, niin museoissa, eikä sulatettuna kultana uusiokäytössä. Positiivisinta seurauksista ehkä on Eurooppalaisen ravitsemuksen laaja monipuolistuminen mm. perunan, bataatin, tomaatin, papujen, maissin ja monien muiden myötä, puhumattakaan tulisesta chili-paprikasta (engl. Pepper) ja sen sittemmistä muunnoksista joista mainittakoon meidän käyttämästämme paprika (sweet pepper).
Siis mitä jäi meille perinnöksi oppikoulun historiankirjaan Kolumbuksesta: Hän sai 'patentin' Atlantin valtamereen, todisti ettei maapallo ole pannukakku (mikä kirkonkin oli sittemmin myönnettävä) ja ja kunnian Amerikan "löytämisestä", tai siis siitä, että meren takana lännessä on todistettavasti maata.
Ja hän itse luuli käyneensä meren yli Intiassa. Se hänelle suotakoon, sillä sen myötä hän tiesi tehneensä jotakin suurta toisin kuin tällaisen tavallisen taapertajan harharetket, joista ehkä pahimmillaan seuraa lähinnä unettomia öitä ruokkomaksujen hoitamisesta puolisolta varkain ja se jos mikä syö miestä...
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Luomistyötä
Nyt on taas se aika kuukaudesta jolloin alan ravistella itseäni niskasta ja yritän motivoitua jokakuukautisen suursiivouksen aloittamiseen.
Oikeastaan keittiön osalta on parempi puhua kuukausiraivauksesta, sillä ensin yritän löytää jostakin sekamelskasta ruokapöydän ja tyhjentää sen, jotta saan aseteltua sille epämääräisiin pinoihin tiskivuoroaan odottavat astiat joita bongailen sieltä sun täältä (ja jos on stressi päällä eli esim. tulossa vieraita, hyödynnän kylpyammetta vahvimpien liotukseen suurinpiirtein entiseltä työkaveriltani saamalla reseptillä: vähän kloriittia, yleispesuainetta, mäntysaippuaa... puoleen ammeellista vettä ja astiat likoamaan puoleksi tuntia).
Väliin bongatessani uusia elämänmuotoja jääkaapistani tai tiskialtaasta, olen mietiskellyt että onkohan meidän monoistisen katsomuksemme taivaan taatto (joka myöskin on yksineläjä) vähän samanlainen kuin minäkin: Ideoita pukkaa solkenaan, luodaan koko ajan uutta, mutta asioiden jälkihoito jää aina silleen vähän retuperälle...
ja mahtaakohan hän noudattaa lattioiden siivouksessa samaa periaatetta kuin mitä minä olen jo vuosia (erään tuttavani vinkistä) noudattanut.
Kyseessä on ns. kulkeutumisteoria: 'Kun roskien määrä sisällä huoneistossa saavuttaa kriittisen massan, niitä kulkeutuu jaloissa enemmän ulos- kuin sisäänpäin.' Ja minä kun satun asumaan yläkertahuoneistoa vanhassa talossa ynnä minulla on koira ja kissa, niin tämä tuntuu toimivan aika hyvin.
Yritän kyllä parhaani mukaan pitää tämän homman sen verran hanskassa,
ettei minun tarvitse kirjoittaa uusiksi Darwinin 'Lajien synty' -teosta.
Viittaan vielä tuohon 'jälkihoitoon': Muuan yhdysvaltalainen korkeassa asemassa oleva henkilö totesi muutama vuosi sitten: 'Google on jumala. Siltä saa vastauksen'.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
21.12.2012
Tuohon otsikon päivämäärään päättyvät muinaiset Väli-Amerikan intiaanien kalenterit.
Tuota päivämäärää pidetään 'maailmanlopun' päivänä, monilla keskustelupalstoilla siitä esitetään mitä värikkäämpiä ennustuksia ja kauhukuvia.
Miksi Atsteekkien kalenteri loppuu juuri tuohon päivään? Mitä siinä on niin erikoista?
Miksei se voisi päättyä 31.12.2009, kuten meidän tämän vuotinen almanakkamme päättyy ja sitä seuraa tietääksen päiväys 1.1.2010, mutta eipä meidän allakkamme loppupäivästä kukaan ole nostanut mellakkaa.
On totta, että tuo päivä, 21.12.2012, on maapallolle merkittävä päivä, sillä sinä päivänä maapallo sivuuttaa galaksimme ekvaattorilinjan ja se vaikuttaa maan magneettikentän napaisuuteen.
Eli magneettipohjoinen ja -etelä vaihtavat paikkaa.
Mutta sekään ei tapahdu yhdellä humpsauksella siten, että kompassineula alkaakin yht'äkkiä osoittaa etelään. Prosessi kestää tuhansia vuosia ja on itse asiassa jo ollut käynnissä pitkään.
Viimeksi napaisuus on vaihtunut n. 750 000 vuotta sitten.
Tällä hetkellä magneettinen pohjoisnapa lähestyy pohjoisnapaa ja on arvioitu, että nämä navat kohtaavat vuonna 2017. Se, koska nämä navat ovat viimeksi kohdanneet, ei ole tiedossani ja havaintoja magneettisen pohjoisnavan liikkeestä on tehty jostain vuoden 1600 paikkeilta. Kaukaisimmillaan magneettinen pohjoisnapa on ollut pohjoisnavasta vuoden 1900 paikkeilla.
Kolumbus, ensimmäisellä Ameriikanmatkallaan, teki tärkeän havainnon, kun miehistö valitti, että kompassi näyttää väärin pohjantähteen nähden. Tuolloin oli vakaa käsitys, että pohjantähti on todellakin tasan taivaan lakipisteessä (korkeus 90 astetta), mutta Kolumbus havaitsi, että myös pohjantähti näennäisesti liikkuu hiukan kuten muutkin tähdet. Todellisuudessa pohjantähti sijaitsee korkeudessa (n.) 89 astetta ja 16 minuuttia.
Maailmanloppua on ennustettu varmaankin jo niin kauan kuin on ollut kulttuurejakin ja eräs mielenkiintoisimmista oraakkeleista on ollut Ranskalainen 1500-luvulla elänyt Nostradamus.
Varmaa on kuitenkin, että maailmanloppu tulee joskus ja ellei ihminen sitä omilla toimillaan aiheuta, niin arviolta vajaan miljardin vuoden kuluttua aurinkomme lämpötila on kasvanut ja nostanut maapallon lämpötilaa niin suureksi , että nykymuotoinen elämä maapallolla on mahdotonta.
Tuota päivämäärää pidetään 'maailmanlopun' päivänä, monilla keskustelupalstoilla siitä esitetään mitä värikkäämpiä ennustuksia ja kauhukuvia.
Miksi Atsteekkien kalenteri loppuu juuri tuohon päivään? Mitä siinä on niin erikoista?
Miksei se voisi päättyä 31.12.2009, kuten meidän tämän vuotinen almanakkamme päättyy ja sitä seuraa tietääksen päiväys 1.1.2010, mutta eipä meidän allakkamme loppupäivästä kukaan ole nostanut mellakkaa.
On totta, että tuo päivä, 21.12.2012, on maapallolle merkittävä päivä, sillä sinä päivänä maapallo sivuuttaa galaksimme ekvaattorilinjan ja se vaikuttaa maan magneettikentän napaisuuteen.
Eli magneettipohjoinen ja -etelä vaihtavat paikkaa.
Mutta sekään ei tapahdu yhdellä humpsauksella siten, että kompassineula alkaakin yht'äkkiä osoittaa etelään. Prosessi kestää tuhansia vuosia ja on itse asiassa jo ollut käynnissä pitkään.
Viimeksi napaisuus on vaihtunut n. 750 000 vuotta sitten.
Tällä hetkellä magneettinen pohjoisnapa lähestyy pohjoisnapaa ja on arvioitu, että nämä navat kohtaavat vuonna 2017. Se, koska nämä navat ovat viimeksi kohdanneet, ei ole tiedossani ja havaintoja magneettisen pohjoisnavan liikkeestä on tehty jostain vuoden 1600 paikkeilta. Kaukaisimmillaan magneettinen pohjoisnapa on ollut pohjoisnavasta vuoden 1900 paikkeilla.
Kolumbus, ensimmäisellä Ameriikanmatkallaan, teki tärkeän havainnon, kun miehistö valitti, että kompassi näyttää väärin pohjantähteen nähden. Tuolloin oli vakaa käsitys, että pohjantähti on todellakin tasan taivaan lakipisteessä (korkeus 90 astetta), mutta Kolumbus havaitsi, että myös pohjantähti näennäisesti liikkuu hiukan kuten muutkin tähdet. Todellisuudessa pohjantähti sijaitsee korkeudessa (n.) 89 astetta ja 16 minuuttia.
Maailmanloppua on ennustettu varmaankin jo niin kauan kuin on ollut kulttuurejakin ja eräs mielenkiintoisimmista oraakkeleista on ollut Ranskalainen 1500-luvulla elänyt Nostradamus.
Varmaa on kuitenkin, että maailmanloppu tulee joskus ja ellei ihminen sitä omilla toimillaan aiheuta, niin arviolta vajaan miljardin vuoden kuluttua aurinkomme lämpötila on kasvanut ja nostanut maapallon lämpötilaa niin suureksi , että nykymuotoinen elämä maapallolla on mahdotonta.
Ensimmäinen PC:ni
... on todellakin ensimmäinen PC nimeä kantanut laite, mitä Suomen markkinoilla on tietääkseni ollut. Tämä ajoittuu vielä kauppisaikaani 1970-1980 luvun taitteeseen ja IBM:n Personal Computerista ei vielä osattu edes nähdä unta.
Ensimmäiset suuren maailman
tyyliset tietokonekaupat olivat juuri nähneet päivänvalon Suomessakin Topdatan Mikromarkettien muodossa. Tällainen oli Tampereellakin ja sieltä hankin Sharpin PC-1211:n.
Komealta kalskahtava PC tuossa tarkoittaa Pocket Computeria, eli taskutietokonetta. Kyseessä on lähinnä BASIC-ohjelmoitava tieteislaskin. Käyttäjämuistia laitteessa on 1424 tavua ja markkamääräinen hintakin oli tuolloin jossain tuolla tyyppinumeron ja tavumäärän huiteilla. Hintaan kuitenkin sisältyi käyttöohje, ohjelmointiopas ja 300 sivua ohjelmaesimerkkejä aliasta, jommasta ynnä melkein mistä vain. Laitteessa on pieni QWERTY-näppäimistö, erillinen numeronäppäimisto sekä muutamia muita näppäimiä laskutoimitusten tekoon, näytön vieritykseen ja ohjelmarivien vieritykseen. Näyttö on 24 merkin mittainen nestekidenäyttö ja yhdelle ohjelmariville mahtuu 80 merkkiä. Laskinkäytössä tosin aluksi sekoitti se, että laskutoimitus on syötettävä kokonaan kuin ohjelmarivinä, laskujärjestykset huomioiden, ja sitten näppäiltävä <enter>. Muisteja laskimessa on 28 ja tallennus muistiin tapahtuu
esimerkisi A=123*234 <enter>. Tämän jälkeen voi käyttää hyväkseen A-muistia vaikkapa laskutoimituksessa 4*A+110 tai B=A*4+110
Erityisessä RESERVE-tilassa voi 18 näppäimen taakse määritellä komentoja tai valmiita laskutoimituksia ynnä ynnä OHJELMOINTI-tilassa syöttää BASIC-ohjelmaa, joka sitten toteutetaan SUORITA-tilassa. Paha vain, ohjelma, näppäinvaraukset ja muistit käyttävät samaa 1428:n tavun muistisuppeutta, joskin ohjelmakäskyt veivät kukin vain yhden tavun muistista.
Tuolloin, kun erilaiset ohjelmoitavat laskimet olivat uutta ja niistä käytiin kovasti meteliä muun muassa ylioppilaskirjoitusten osalta, eli mitä saa käyttää ja mitä ei saa käyttää kirjoituksissa ja kokeissa ja pitääkö muistit tyhjentää vai ei. Omalta osaltani asia oli yksinkertaisesti niin, että sain käyttää laskintani ja ohjelmiani, koska olin osoittanut tehneeni ohjelmat itse ja kauppalaskento oli vahvin aineeni muutoinkin.
Ohjelma joka laski annetuista pääomasta, korkokannasta ja jaksojen lukumäärästä haluttaessa tavallisen koronkoron, annuiteetti-, prolongaatio- ja diskonttaustekijät sekä kuoletustaulun vei muistitilaa huikeat 354 tavua ja ohjelmarivejä oli 29.
Onhan tuosta PC:stä ollut hupiakin, sillä kirjoittelin sille sellaisen tulitikkupelin, missä viimeisen tikun nostaja voittaa. Tuo peli olikin hyvin suosittu sisarusteni ja kaverieni keskuudessa. Pääsivätpähän he pelaamaan konetta vastaan, ja mikä parasta tikkupeli mahtui korkolaskennan kanssa yhtä aikaa rajalliseen muistiin.
Sharppi on minulla ollut viime vuosiin asti jatkuvassa käytössä, lähinnä laskimena.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Kissan elämää osa 1
Vastaus tulikin sitten tiistaina iltapäivällä ehkä kaikkein 'raadollisimmalla' tavalla.
Iltapäivällä alkoi vuoto ja illansuussa kissa synnytti yhden, kuolleen n. 7 senttiä pitkän, karvattoman sikiön.
Kissa söi jälkeisensä ja tajuttuaan, että pienokainen ei ole elävä, niin neljällä haukkapalalla kissa hoiti luonnollisella tavalla 'roskat' pois.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse pääsin todistamaan tuollaista tapahtumaa. Olen kyllä kuullut ja lukenut moisesta ja toiminut ennekin ensimmäistä kertaa synnyttävän kissan 'kätilönä'.
Minä tietysti kuvasin koko tapahtuman, mutta vasta kun kaikki oli ohi ja oli tarkoitus selata EOS 300D:n ruudulta kuvia, huomasin että muistikortti olikin tietty kiinni tietokoneessa edellisten kuvien siirron jäljiltä.
Tuo kissani on vasemmasta jalastaan kampura ja oli jo silloin kun otin sen tuosta lähimetsiköstä huostaani viime lokakuun alussa. Koirani sen oikeastaan sieltä bongasi iltalenkillä, nuoren kissan kyyhöttämässä ja maukumassa kuusen alla tihkusateessa. Seuraavana aamuna kissa oli yhä siellä ja tultuani iltapäivällä kotiin päivän velvotteista, lähdin koiran kanssa katsomaan, vieläkö kissa olisi siellä. Olihan se. Jätin sille vähän kissan nappuloita, kävimme koiran kanssa kaupassa ja vietyäni koiran kotiin, kävin hakemassa tuon rassukan suojiini. En tiedä, onko tuo kissa loukkaantunut vai syntymästään kampura, mutta joka tapauksessa se ei pysty kiipemään esim. kuuseen tai koivuun joissa on suora runko, mutta pihassani oleviin vanhoihin känkkyräisiin omenapuihin kylläkin.
Jaoin lähiympäristön postilaatikoihin lappusia kysellen, tunteeko kukaan omakseen. Tuli vain yksi yhteydenotto ja sekin eri kissasta.
Olen pitänyt sitä vallan sisäkissana, mutta eipä tuota kiimoissaan häirinnyt se, että ikkunalaudaltani maahan on 4,8 metriä. Sittemmin olen värkännyt ikkunoihini sellaiset tuulihaat, että ikkunat ovat vain sen verran raollaan, ettei kissa saa päätään ja siten itseään niistä ulos.
Tuo kissa on niin leimaantunut minuun (ja koiraani), että usein teemme iltapisukäynnin kolmisin läheisen vanhan muuntajarakennuksen takana olevaan pieneen metsikköön. Kissa tulla koikkelehtii perässämme ja hoitaa myös omat asiansa hyvin huolellisesti peittäen, kun taas koiralla homma toimii kuten lievää vahvemmassa humalassa olevalta mieshenkilöltä kylpyhuoneessa: etsii ja etsii paikkaa ja paskoo ohi (kylpyhuoneessa: amme, käsienpesuallas vai pytty ja lopputulos on 10cm lattiakaivon vieressä (jos huomasi laskea housunsa alas)). Ja kun hommat on hoidettu, kiltisiti iltapalalle ja leikkimään kuollutta.
(Kuvassa oleva vasemmanpuoleinen kissani menehtyi huhti-toukokuun vaihteessa.)
Valokuvauksesta
(Ylen yöradio 24.7.2009 käistteli aihetta ja sen innoittamana tuuppasin tänne tällaisen pienen n. vuosi sitten pitämäni esitelmän aiheesta. Jos historiikki ei kiinnosta, hyppää suoraan kotaan 'vastuista').
Yleistä
Nykyään monen henkilön ensimmäinen kamera on kännykkään sisäänrakennettu digitaalikamera, joiden markkinoille tulo 2000-luvun vaihteessa ja sittemmin nopea yleistyminen on tehnyt valokuvauksesta jo lähinnä julkista tirkistelyä.
Harvempi kuitenkaan tulee ajatelleeksi esimerkiksi sitä, miten ja mistä valokuvaus on kehittynyt nykyiselleen, tai kuvan ottajan juridisia, moraalisia ja eettisiä vastuita.
Historiaa
Valokuvaus perustuu ilmiöön, joka tunnetaan nimellä camera obscura; pimeä huone. Jos meillä on täysin pimennetty huone, jonka yhdessä seinässä on pieni reikä vaikkapa auringon valaisemaan puutarhaan päin, voidaan nähdä puutarhan kuvan muodostuvan reikää vastapäiseen seinään. Tähän yli tuhat vuotta tunnettuun ilmiöön perustuvat myös nykyaikaiset monimutkaiset filmi- ja digitaalikamerat.
1500-luvulla reikä keksittiin korvata yksinkertaisella linssillä, jolloin seinään heijastuvan kuvan laatu parani huomattavasti. Tätä menetelmää käytettiin enenevässä määrin renessanssin aikana maalaustaiteessa luonnosteltaessa mm. maisemia, rakennuksia ja asetelmia.
Seuraava vaihe valokuvauksen kehityksessä oli valoherkän materiaalin löytyminen 1700-luvulla Saksassa ja ensimmäisenä englantilainen kemisti Thomas Wedgwood yhdisti valoherkäksi käsitellyn paperin camera obscuraan. Hänen uraauurtava keksintönsä oli kuitenkin vielä käyttökelvoton, sillä hänen menetelmässään kuva hävisi paperilta nopeasti.
Ranskalainen Nicéphore Niépce kehitti Wedgwoodin materiaalia edelleen ja hänen vuonna 1826 ottamansa kuva pihanäkymästään on vanhin säilynyt valokuva. Suomessa ensimmäisen valokuvan otti Henrik Cajander Turussa 1842.
1800-luvulla valokuvauksen tekniikka ja valoherkät materiaalit kehittyivät voimakkaasti ja varsinkin Englantilaisen William Talbotin negatiivikuvan tuottamasta menetelmästä tuli valokuvauksen kivijalka lähes yli sadaksi vuodeksi. Tällä menetelmällä tuotettiin negatiivinen paperikuva, josta oli mahdollista tuottaa useita samanlaisia kopioita.
Alaa valtasi kuitenkin Frederich Archerin lasilevylle otettava negatiivikuva, joka oli laadullisesti paperinegatiivia paljon parempi ja myös säilytystä kestävämpi.
Ensimmäisen värivalokuvan otti James Maxwell vuonna 1861 kuvaamalla saman kohteen kolmen erivärisen suotimen läpi ja näin saadut kolme erillistä kuvaa heijastettiin sitten päällekkäin kolmella eri projektorilla, joissa kussakin oli vastaavan värinen suodatin kuin ko. kuvaa otettaessa.
Menetelmien monimutkaisuuden ja valoherkkien materiaalien hitauden vuoksi valokuvauksen alkuvuosikymmeninä kuvaaminen oli keksijöidensä ja ammattilaisten käsissä. varsinkin ensimmäisen valoherkät materiaalit saattoivat vaatia jopa tunteja kestävää valotusaikaa (aika, jonka valoherkkä materiaali on altistettuna valolle).
Materiaalien kehittyessä herkemmiksi valokuvauksesta tuli yhä suositumpaa ja tyypillisimpiä kohteita olivat ihmiset, maisemat, arkkitehtuuri ja sotakuvaus.
Varsinaisen läpimurtonsa harrastajapiireihin valokuvaus teki yhdysvaltalaisen George Eastmanin (jeh: jenkit ja bisnes) saatua kehitetyksi ensimmäisen Kodak-laatikkokameran vuonna 1888. Kameran yksinkertaisuus teki siitä käyttökelpoisen myös amatöörin käsiin. Ja jo seuraavana vuonna Eastman toi markkinoille ehkä vielä merkittävämmän keksintönsä, rullafilmin, joka mahdollisti usean kuvan ottamisen vaihtamatta filmilevyä välillä. (Eastman toi edellisiin keksintöihinsä perustuen amatööreille suunnatun konseptin, jossa asiakkaan ei tarvinnut omistaa kameraa, vaan ostaessaan filmin, sai lyhyen opastuksen kameran käyttämisestä ja valmiiksi ladatun kameran käyttöönsä, minkä hän sitten palautti valotettuaan filmin. Saman tyyppiseen konseptiin perustuivat varsinkin 1980- ja 1990-luvuilla markkinoilla olleet filminvalmistajien ’Ärräkamerat’.)
Äitini äiti omisti tällaisen laatikkokameran n. vuodesta 1912 ja käytti sitä lähes 60 vuoden ajan.
1920-luvulla alettiin valmistaa elokuvauksessa käytettävään filmimateriaaliin perustuvia pienkameroita, ns. kinofilmikameroita, jolloin rullalle saatiin mahtumaan enemmän kuvia. Rullafilmillä oli yleensä 12 valotettavaa ’ruutua’ kun taas kinofilmille saattoi jo tuolloin mahtua jopa 24 kuvaa ja myöhemmin jopa 36 kuvaa.
Kinofilmistä tulikin amatöörikuvaajien uusi ’de facto’ satndardi, joka säilytti asemansa paria ’harhailua’ lukuun ottamatta aina siihen asti kun digitaalinen kuvaus syrjäytti filmikuvauksen.
1940-luvulle asti kuvaaminen oli lähes yksinomaan ’mustavalkoista’, eli valokuvaamalla tuotettiin valokuvia, joissa oli väreinä vain musta ja valkoinen, sekä niiden yhdistelminä syntyviä harmaasävyjä. Värivalokuvauksen kehittelyn parissa kuitenkin työskenneltiin ja erilaisia menetelmiä kokeiltiin vaihtelevalla menestyksellä.
Parhaiten itsensä löi läpi Eastman Kodak Companyn Kodachrome-positiivifilmi, varsinkin ammattilaisten ja vaativien harrastajien parissa.
Dia-positiivilla kuitenkin oli omat rajoituksensa: Kuvan esittämiseen tarvittiin jälleen pimeä huone ja projektori, sekä kuvanmuodostus-menetelmänsä takia Kodachrome filmin kehittäminen tapahtui ainoastaan Kodakin omissa erikoislaboratorioissa (esim. vuoteen 1986 asti omat Kodachrome –filmini kävivät Ranskassa kehitettävinä ja viipyivät matkalla yleensä 12-14 työpäivää. Tuolloin perustettiin ensimmäinen pohjoismainen Kodak-laboratorio, mutta käsittelyaika ei maantieteellisen etäisyyden lyhenemisestä paljonkaan muuttunut).
Myös värinegatiivifilmin käyttöönottoa hidasti laboratorioiden harvalukuisuus ja postinkulun hitaus.
Oikeastaan vasta 1960-1970 luvun taitteessa Agfan markkinoille tuoma ns. kompaktikamerat filmikasetteineen, joilla otettiin neliskulmaisia kuvia, oli värivalokuvauksen suuri läpimurto kansanharrastukseksi, vaikka tuon ajan vedostusmenetelmät eivät ole kestäneet ajan hammasta. Tuon ajan kuvista on värit haalistuneet ja muuttuneet. Agfa toi markkinoille myös taskukamerat.
Paremmin värinsä ovat pitäneet mm. 1960-luvulla otetut Polaroid-pikakuvat. Tuolloin Polaroid toi markkinoille kameran pikafilmeineen, jossa oli kehite mukana ja värivalokuva oli minuutissa valmis. Kuvaajan ei tarvinnut muuta kuin käsitellä kuvan pinta mukana tulleella kiinnitepuikolla, jolla kuvasta saatiin pysyvä.
Polaroid-kamerasta ei tullut kansan kameraa, mutta on säilyttänyt edelleenkin asemansa mm. passikuvakamerana ja elokuvaohjaajien työkaluna kuvauspaikkoja etsittäessä.
Kompaktifilmin ohella toinen kuvatekniikan alalla sattunut ’suuri harharetki’ on APS-kamerat ja niiden käyttämä filmi. APS-filmi on väriensä kylläisyyden ja kuvatarkkuutensa puolesta huomattavasti kinofilmiä parempaa, mutta APS-kameroiden markkinoille tulo sattui ajankohtaan (1996), jolloin digitaalikamerat alkoivat työntyä markkinoille vääjäämättömästi ja kaikkien alalla toimivien hämmästykseksi (varsinkin Suomessa) jo vuonna 2003 digitaali-kameroiden myynti ylitti kino- ja APS-kameroiden myynnin, minkä seurauksena mm. yksi Suomen suurimmista kuvanvalmistajista; Eiri Oy; hakeutui marraskuussa 2004 velkasaneeraukseen ja asetettiin seuraavana vuonna konkurssiin sen omasta pyynnöstä.
Pikselihuuma on sittemmin vain kasvanut ja nykyisiin kännyköihin sisään rakennetut kamerat ovat jo erittäin korkeatasoisia ja digitaalisen kuvan käsiteltävyys kotikonsteinkin tietokoneella on huomattavasti helpompaa kuin vielä 20 vuotta sitten, jolloin vakavasti valokuvaukseen paneutuneet harrastajat vielä kehittivät ja vedostivat ottamansa kuvat itse kotipimiöissä; käsitellen erilaisia kemikaaleja.
Digitaalisen kuvauksen myötä myös otettavien kuvien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti; kuvatessa ei tarvitse miettiä filmin, kehittämisen ja vedostamisen kustannuksia: teetetään vain ne kuvat paperivedoksiksi, jotka todella halutaan albumiin.
Vastuista
Pääsääntöisesti kuvan ottaja on aina viime kädessä vastuussa julkaistun kuvan aiheuttamista seurauksista. Jos kuva on tarkoitus julkaista ja kuvassa on tunnistettavia henkilöitä, on heiltä tai heidän huoltajiltaan aina saatava etukäteen julkaisulupa. Mieluiten kirjallisena ja siten, että kohde on nähnyt ko. kuvan tai vähintään tietää kuvaustilanteen ja ajankohdan, sekä kuvan sisällön (nykyiset digikamerat mahdollistavat välittömän yhteydenoton kuvattuun henkilöön). Käytännössä ainoat poikkeukset em. säännöstä on uutiskuvalla ja opetustarkoitukseen, suljetun ryhmän kertakäyttöön otettu kuva, jota ei jaeta opetukseen osallistuville. Myös veistokset, taulut ja tietyt arkkitehtooniset kohteet ovat tekijänoikeudella suojattuja ja jos tällainen kohde on kuvan pääasiallinen sisältö, on kuvan julkaisemiseen hankittava tekijänoikeuden omistajalta (tai Kopiosto ry:ltä) lupa kuvan julkaisemiseen ja maksettava asianomaiset tekijänoikeuskorvaukset.
Ahtaimman tulkinnan mukaan kuvan julkaiseminen tarkoittaa sitä, että näytät tai lähetät kännykkäkameraasi ottaman kuvan sellaiselle henkilölle, joka on kuvaustilanteeseen nähden ulkopuolinen. Myös nettisivuille ja blogeihin tallennetut tai kolmannelle osapuolelle viestinä lähetetyt kuvat on siinä vaiheessa julkaistu.
Tässä astuukin kuvaan mukaan kuvaajan etiikka ja moraali. Kuvaajan olisi aina syytä käydä ottamansa materiaali ensin itse läpi (selvin päin) mahdollisimman pian ja poistettava kamerasta kaikki sellaiset kuvat, jotka eivät ole julkaisukelpoisia. Enkä tarkoita pelkästään tärähtäneitä kuvia. Varsinkin nykyisin ravintoloissa ja muissa julkisissa paikoissa kännykkäkameroilla otetaan hyvin paljon kuvia, joita ei ehkä olisi tarvinnut ottaa.
Periaatteessa esim. ravintolassa kuvaaminen vaatii aina myös luvan ravintolan omistajalta tai ravintolapäälliköltä (tai vastaavalta), sekä esim. orkesterin ollessa kyseessä, orkesterin luvan, nämäkin mieluiten kirjallisena siten, että siitä ilmenee kuvaamisen pelisäännöt ko. tilassa. Tällöin on myös kuvaajan pidettävä huolta siitä, että hän kuvaa ainoastaan esim. juuri ko. orkesteria siten, että yleisö ei ole tunnistettavissa valokuvista.
Yksityistilaisuudet ovat tietysti oma lukunsa.
Itse olen kuvannut ravintolassa paljon esiintyjiä ja jo yöllä (kuvaamisen yhteydessä) olen poistanut kamerasta niitä kuvia, jotka eivät saa mennä eteenpäin.
Kuvittelepas tilannetta, että olisit sanonut kumppanillesi, että olet viikonlopun ’kavereiden kanssa kalassa merellä’ tai ’tyttöjen kanssa Terhin mökillä’ ja kotiin mennessäsi kumppanisi heittäisi sinulle eteen kuvan (netistä tai kännykästään), jossa olet räkäkunnossa ravintolaympäristössä tai olet normaalia ystävänsuudelmaa intiimimmässä tilanteessa jonkun kanssa...
Yleistä
Nykyään monen henkilön ensimmäinen kamera on kännykkään sisäänrakennettu digitaalikamera, joiden markkinoille tulo 2000-luvun vaihteessa ja sittemmin nopea yleistyminen on tehnyt valokuvauksesta jo lähinnä julkista tirkistelyä.
Harvempi kuitenkaan tulee ajatelleeksi esimerkiksi sitä, miten ja mistä valokuvaus on kehittynyt nykyiselleen, tai kuvan ottajan juridisia, moraalisia ja eettisiä vastuita.
Historiaa
Valokuvaus perustuu ilmiöön, joka tunnetaan nimellä camera obscura; pimeä huone. Jos meillä on täysin pimennetty huone, jonka yhdessä seinässä on pieni reikä vaikkapa auringon valaisemaan puutarhaan päin, voidaan nähdä puutarhan kuvan muodostuvan reikää vastapäiseen seinään. Tähän yli tuhat vuotta tunnettuun ilmiöön perustuvat myös nykyaikaiset monimutkaiset filmi- ja digitaalikamerat.
1500-luvulla reikä keksittiin korvata yksinkertaisella linssillä, jolloin seinään heijastuvan kuvan laatu parani huomattavasti. Tätä menetelmää käytettiin enenevässä määrin renessanssin aikana maalaustaiteessa luonnosteltaessa mm. maisemia, rakennuksia ja asetelmia.
Seuraava vaihe valokuvauksen kehityksessä oli valoherkän materiaalin löytyminen 1700-luvulla Saksassa ja ensimmäisenä englantilainen kemisti Thomas Wedgwood yhdisti valoherkäksi käsitellyn paperin camera obscuraan. Hänen uraauurtava keksintönsä oli kuitenkin vielä käyttökelvoton, sillä hänen menetelmässään kuva hävisi paperilta nopeasti.
Ranskalainen Nicéphore Niépce kehitti Wedgwoodin materiaalia edelleen ja hänen vuonna 1826 ottamansa kuva pihanäkymästään on vanhin säilynyt valokuva. Suomessa ensimmäisen valokuvan otti Henrik Cajander Turussa 1842.
1800-luvulla valokuvauksen tekniikka ja valoherkät materiaalit kehittyivät voimakkaasti ja varsinkin Englantilaisen William Talbotin negatiivikuvan tuottamasta menetelmästä tuli valokuvauksen kivijalka lähes yli sadaksi vuodeksi. Tällä menetelmällä tuotettiin negatiivinen paperikuva, josta oli mahdollista tuottaa useita samanlaisia kopioita.
Alaa valtasi kuitenkin Frederich Archerin lasilevylle otettava negatiivikuva, joka oli laadullisesti paperinegatiivia paljon parempi ja myös säilytystä kestävämpi.
Ensimmäisen värivalokuvan otti James Maxwell vuonna 1861 kuvaamalla saman kohteen kolmen erivärisen suotimen läpi ja näin saadut kolme erillistä kuvaa heijastettiin sitten päällekkäin kolmella eri projektorilla, joissa kussakin oli vastaavan värinen suodatin kuin ko. kuvaa otettaessa.
Menetelmien monimutkaisuuden ja valoherkkien materiaalien hitauden vuoksi valokuvauksen alkuvuosikymmeninä kuvaaminen oli keksijöidensä ja ammattilaisten käsissä. varsinkin ensimmäisen valoherkät materiaalit saattoivat vaatia jopa tunteja kestävää valotusaikaa (aika, jonka valoherkkä materiaali on altistettuna valolle).
Materiaalien kehittyessä herkemmiksi valokuvauksesta tuli yhä suositumpaa ja tyypillisimpiä kohteita olivat ihmiset, maisemat, arkkitehtuuri ja sotakuvaus.
Varsinaisen läpimurtonsa harrastajapiireihin valokuvaus teki yhdysvaltalaisen George Eastmanin (jeh: jenkit ja bisnes) saatua kehitetyksi ensimmäisen Kodak-laatikkokameran vuonna 1888. Kameran yksinkertaisuus teki siitä käyttökelpoisen myös amatöörin käsiin. Ja jo seuraavana vuonna Eastman toi markkinoille ehkä vielä merkittävämmän keksintönsä, rullafilmin, joka mahdollisti usean kuvan ottamisen vaihtamatta filmilevyä välillä. (Eastman toi edellisiin keksintöihinsä perustuen amatööreille suunnatun konseptin, jossa asiakkaan ei tarvinnut omistaa kameraa, vaan ostaessaan filmin, sai lyhyen opastuksen kameran käyttämisestä ja valmiiksi ladatun kameran käyttöönsä, minkä hän sitten palautti valotettuaan filmin. Saman tyyppiseen konseptiin perustuivat varsinkin 1980- ja 1990-luvuilla markkinoilla olleet filminvalmistajien ’Ärräkamerat’.)
Äitini äiti omisti tällaisen laatikkokameran n. vuodesta 1912 ja käytti sitä lähes 60 vuoden ajan.
1920-luvulla alettiin valmistaa elokuvauksessa käytettävään filmimateriaaliin perustuvia pienkameroita, ns. kinofilmikameroita, jolloin rullalle saatiin mahtumaan enemmän kuvia. Rullafilmillä oli yleensä 12 valotettavaa ’ruutua’ kun taas kinofilmille saattoi jo tuolloin mahtua jopa 24 kuvaa ja myöhemmin jopa 36 kuvaa.
Kinofilmistä tulikin amatöörikuvaajien uusi ’de facto’ satndardi, joka säilytti asemansa paria ’harhailua’ lukuun ottamatta aina siihen asti kun digitaalinen kuvaus syrjäytti filmikuvauksen.
1940-luvulle asti kuvaaminen oli lähes yksinomaan ’mustavalkoista’, eli valokuvaamalla tuotettiin valokuvia, joissa oli väreinä vain musta ja valkoinen, sekä niiden yhdistelminä syntyviä harmaasävyjä. Värivalokuvauksen kehittelyn parissa kuitenkin työskenneltiin ja erilaisia menetelmiä kokeiltiin vaihtelevalla menestyksellä.
Parhaiten itsensä löi läpi Eastman Kodak Companyn Kodachrome-positiivifilmi, varsinkin ammattilaisten ja vaativien harrastajien parissa.
Dia-positiivilla kuitenkin oli omat rajoituksensa: Kuvan esittämiseen tarvittiin jälleen pimeä huone ja projektori, sekä kuvanmuodostus-menetelmänsä takia Kodachrome filmin kehittäminen tapahtui ainoastaan Kodakin omissa erikoislaboratorioissa (esim. vuoteen 1986 asti omat Kodachrome –filmini kävivät Ranskassa kehitettävinä ja viipyivät matkalla yleensä 12-14 työpäivää. Tuolloin perustettiin ensimmäinen pohjoismainen Kodak-laboratorio, mutta käsittelyaika ei maantieteellisen etäisyyden lyhenemisestä paljonkaan muuttunut).
Myös värinegatiivifilmin käyttöönottoa hidasti laboratorioiden harvalukuisuus ja postinkulun hitaus.
Oikeastaan vasta 1960-1970 luvun taitteessa Agfan markkinoille tuoma ns. kompaktikamerat filmikasetteineen, joilla otettiin neliskulmaisia kuvia, oli värivalokuvauksen suuri läpimurto kansanharrastukseksi, vaikka tuon ajan vedostusmenetelmät eivät ole kestäneet ajan hammasta. Tuon ajan kuvista on värit haalistuneet ja muuttuneet. Agfa toi markkinoille myös taskukamerat.
Paremmin värinsä ovat pitäneet mm. 1960-luvulla otetut Polaroid-pikakuvat. Tuolloin Polaroid toi markkinoille kameran pikafilmeineen, jossa oli kehite mukana ja värivalokuva oli minuutissa valmis. Kuvaajan ei tarvinnut muuta kuin käsitellä kuvan pinta mukana tulleella kiinnitepuikolla, jolla kuvasta saatiin pysyvä.
Polaroid-kamerasta ei tullut kansan kameraa, mutta on säilyttänyt edelleenkin asemansa mm. passikuvakamerana ja elokuvaohjaajien työkaluna kuvauspaikkoja etsittäessä.
Kompaktifilmin ohella toinen kuvatekniikan alalla sattunut ’suuri harharetki’ on APS-kamerat ja niiden käyttämä filmi. APS-filmi on väriensä kylläisyyden ja kuvatarkkuutensa puolesta huomattavasti kinofilmiä parempaa, mutta APS-kameroiden markkinoille tulo sattui ajankohtaan (1996), jolloin digitaalikamerat alkoivat työntyä markkinoille vääjäämättömästi ja kaikkien alalla toimivien hämmästykseksi (varsinkin Suomessa) jo vuonna 2003 digitaali-kameroiden myynti ylitti kino- ja APS-kameroiden myynnin, minkä seurauksena mm. yksi Suomen suurimmista kuvanvalmistajista; Eiri Oy; hakeutui marraskuussa 2004 velkasaneeraukseen ja asetettiin seuraavana vuonna konkurssiin sen omasta pyynnöstä.
Pikselihuuma on sittemmin vain kasvanut ja nykyisiin kännyköihin sisään rakennetut kamerat ovat jo erittäin korkeatasoisia ja digitaalisen kuvan käsiteltävyys kotikonsteinkin tietokoneella on huomattavasti helpompaa kuin vielä 20 vuotta sitten, jolloin vakavasti valokuvaukseen paneutuneet harrastajat vielä kehittivät ja vedostivat ottamansa kuvat itse kotipimiöissä; käsitellen erilaisia kemikaaleja.
Digitaalisen kuvauksen myötä myös otettavien kuvien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti; kuvatessa ei tarvitse miettiä filmin, kehittämisen ja vedostamisen kustannuksia: teetetään vain ne kuvat paperivedoksiksi, jotka todella halutaan albumiin.
Vastuista
Pääsääntöisesti kuvan ottaja on aina viime kädessä vastuussa julkaistun kuvan aiheuttamista seurauksista. Jos kuva on tarkoitus julkaista ja kuvassa on tunnistettavia henkilöitä, on heiltä tai heidän huoltajiltaan aina saatava etukäteen julkaisulupa. Mieluiten kirjallisena ja siten, että kohde on nähnyt ko. kuvan tai vähintään tietää kuvaustilanteen ja ajankohdan, sekä kuvan sisällön (nykyiset digikamerat mahdollistavat välittömän yhteydenoton kuvattuun henkilöön). Käytännössä ainoat poikkeukset em. säännöstä on uutiskuvalla ja opetustarkoitukseen, suljetun ryhmän kertakäyttöön otettu kuva, jota ei jaeta opetukseen osallistuville. Myös veistokset, taulut ja tietyt arkkitehtooniset kohteet ovat tekijänoikeudella suojattuja ja jos tällainen kohde on kuvan pääasiallinen sisältö, on kuvan julkaisemiseen hankittava tekijänoikeuden omistajalta (tai Kopiosto ry:ltä) lupa kuvan julkaisemiseen ja maksettava asianomaiset tekijänoikeuskorvaukset.
Ahtaimman tulkinnan mukaan kuvan julkaiseminen tarkoittaa sitä, että näytät tai lähetät kännykkäkameraasi ottaman kuvan sellaiselle henkilölle, joka on kuvaustilanteeseen nähden ulkopuolinen. Myös nettisivuille ja blogeihin tallennetut tai kolmannelle osapuolelle viestinä lähetetyt kuvat on siinä vaiheessa julkaistu.
Tässä astuukin kuvaan mukaan kuvaajan etiikka ja moraali. Kuvaajan olisi aina syytä käydä ottamansa materiaali ensin itse läpi (selvin päin) mahdollisimman pian ja poistettava kamerasta kaikki sellaiset kuvat, jotka eivät ole julkaisukelpoisia. Enkä tarkoita pelkästään tärähtäneitä kuvia. Varsinkin nykyisin ravintoloissa ja muissa julkisissa paikoissa kännykkäkameroilla otetaan hyvin paljon kuvia, joita ei ehkä olisi tarvinnut ottaa.
Periaatteessa esim. ravintolassa kuvaaminen vaatii aina myös luvan ravintolan omistajalta tai ravintolapäälliköltä (tai vastaavalta), sekä esim. orkesterin ollessa kyseessä, orkesterin luvan, nämäkin mieluiten kirjallisena siten, että siitä ilmenee kuvaamisen pelisäännöt ko. tilassa. Tällöin on myös kuvaajan pidettävä huolta siitä, että hän kuvaa ainoastaan esim. juuri ko. orkesteria siten, että yleisö ei ole tunnistettavissa valokuvista.
Yksityistilaisuudet ovat tietysti oma lukunsa.
Itse olen kuvannut ravintolassa paljon esiintyjiä ja jo yöllä (kuvaamisen yhteydessä) olen poistanut kamerasta niitä kuvia, jotka eivät saa mennä eteenpäin.
Kuvittelepas tilannetta, että olisit sanonut kumppanillesi, että olet viikonlopun ’kavereiden kanssa kalassa merellä’ tai ’tyttöjen kanssa Terhin mökillä’ ja kotiin mennessäsi kumppanisi heittäisi sinulle eteen kuvan (netistä tai kännykästään), jossa olet räkäkunnossa ravintolaympäristössä tai olet normaalia ystävänsuudelmaa intiimimmässä tilanteessa jonkun kanssa...
tiistai 21. heinäkuuta 2009
‘Esihistoriaa’
Oma tietokonekokemukseni alkaa vuodelta 1977 kauppaopistosta, jolloin ilmoittauduin mukaan, silloin vapaaehtoiseen, ATK-opetukseen. Oikeastaan täytyy olla kiitollinen tuosta ajasta, sillä emme todellakaan ‘istuneet valmiiseen pöytään’, kuten nykyään. Tuolloin kävimme läpi ATK:n perusteita perusteellisesti. Tutuiksi tulivat yhtälailla niin bitit ja bytet kuin reikäkortit ja -nauhat ja varsinkin vuokaavioajattelu. Laitekokemus rajoittui tuona ensimmäisenä vuonna siihen, että koululla oli käytössä keväällä muutaman viikon ajan paperipääte, jolla voitiin olla yhteydessä postipankin keskustietokoneeseen ja kokeilla, miltä tuntui antaa BASIC-kielisiä komentorivejä aivan oikeasti ja lävistelimme teleksejä ahkerasti konttoriopin tunneilla.
Myöhempinä vuosina koululla oli käytössä mm. Commodoren sen aikuiset toimistotietokoneet, jollaisella sitten väänsin oppimäärään kuuluneen tutkielmanikin: ”ATK:n hyväksikäyttö hinnoittelulaskennassa”. Pätkä BASIC-koodia ja muutaman sivun selostus. Kaikenkaikkiaan ‘helppo nakki’ ja kiitettävä arvosana. Laiska kun olin, en saanut pääaineestani, laskentatoimesta, väännettyä millään edes kunnon runkoa tutkielmaa varten, joten tartuin heti uuteen mahdollisuuteen. Eli olimme ensimmäinen vuosikurssi, jolla oli mahdollisuus tehdä tutkielmansa myös jonkun muun aineen tiimoilta. Tuolloin BASIC kiehtoi sen verran ja kun vahvin aineeni oli kauppamatematiikka, sain päähäni jossain vaiheessa, että yhdistänpä nuo ja pääsen myös kouluajan ulkopuolella räpläämään tietokoneita. Siis selvää hakkeriainesta.
Idean hahmotteluun taisi kulua loppujen lopuksi enemmän aikaa kuin varsinaisen hutkielman tekoon. Muistaakseni loppujen lopuksi tarvitsin koko kyhäelmän tekoon kolme iltaa...
Tuosta, yli 30 vuoden takaisesta ajasta on asiat muuttuneet todella paljon. Nykyään jo peruskoulun alaluokillakin tietokoneet, erilaiset opetusohjelmat ja www ja sen myötä ns. oppimisalustat ovat olennainen osa opetusta. Jokseenkin jokaisella oppilaalla on myös kotona mahdollisuus käyttää tietokonetta ja www:tä. IRCit, Chatit, Facebookit, Blogit ynnä muut ympäristöt ovat arkipäivää jo lähes kaiken ikäisillä.
Tällaisesta kehityksestä Thomas L. Friedman kirjoittaa kirjassaan 'Litteä maailma'. Kontaktit eivät ole enää aikaan ja paikkaan sidottuja, maailma on tullut lähes jokaiseen kotiin tavalla tai toisella Internetin ja WWW:n myötä ja monia palvelutoimintoja hoidetaan ties missä päin maailmaa. Esim. monien suurten kansainvälisten yritysten puhelintukipalvelut sijaitsevat fyysisesti Intiassa ja palvelin jolle tämäkin blogi on tallennettu sijaitse kymmenen tunnin aikaeron päässä jossakin päin yhdysvaltoja.
Litteä maailma
Litteä maailma
Juuri parhaillaan minulla on luettavani Thomas L. Friedmanin kirja 'Litteä maailma'.
Kirja on mielenkiintoista luettavaa ainakin tällaiselle henkilölle, joka on saanut seurata koko aikuisen työuransa IT-alan kehitystä ja ollut kokemassa myös sen ensimmäisen suuren kuplan puhkeamisen 1990-luvun alussa.
Friedman keskittyy kirjassaan ns. maailman kolmanteen litistymiseen eli aikaan 1980 - 2000-luvulle. Tietoverkkojen kehittyminen, internet, www ja niiden aikaansaama työn uudelleen järjestely eli työnteko ei ole enää paikkasidonnaista.
Hyvä esimerkki nykyisestä 'asiankäsittelystä' on Googlen käyttöympäristö. Esim tätä tekstiä muokkaan Google-Dokumenteissa ja julkaisen sen sieltä suoraan blogiini. Keittiötäni käsittelevän jutun kuva löytyy Picasa-verkkoalbumista samoin kuin blogissani oleva naamakuva. En ole sidoksissa omaan kotikoneeseeni, vaan voin muokata tekstiä miltä hyvänsä koneelta, jolta pääsee nettiin. Esim. kirjastossa tai kaverin luona jos on tarvis.
Lukiessani tuota kirjaa en ole voinut olla muistelematta omaa uraani tietotekniikan parissa ja kaivoinkin reilut kymmenen vuotta sitten kirjoittamani 'muistelmatekstin' esiin ja tarkoitukseni on jatkaa sitä tähän päivään (jonakin yönä) ja julkaista siitä otteita tällä palstalla.
K
Juuri parhaillaan minulla on luettavani Thomas L. Friedmanin kirja 'Litteä maailma'.
Kirja on mielenkiintoista luettavaa ainakin tällaiselle henkilölle, joka on saanut seurata koko aikuisen työuransa IT-alan kehitystä ja ollut kokemassa myös sen ensimmäisen suuren kuplan puhkeamisen 1990-luvun alussa.
Friedman keskittyy kirjassaan ns. maailman kolmanteen litistymiseen eli aikaan 1980 - 2000-luvulle. Tietoverkkojen kehittyminen, internet, www ja niiden aikaansaama työn uudelleen järjestely eli työnteko ei ole enää paikkasidonnaista.
Hyvä esimerkki nykyisestä 'asiankäsittelystä' on Googlen käyttöympäristö. Esim tätä tekstiä muokkaan Google-Dokumenteissa ja julkaisen sen sieltä suoraan blogiini. Keittiötäni käsittelevän jutun kuva löytyy Picasa-verkkoalbumista samoin kuin blogissani oleva naamakuva. En ole sidoksissa omaan kotikoneeseeni, vaan voin muokata tekstiä miltä hyvänsä koneelta, jolta pääsee nettiin. Esim. kirjastossa tai kaverin luona jos on tarvis.
Lukiessani tuota kirjaa en ole voinut olla muistelematta omaa uraani tietotekniikan parissa ja kaivoinkin reilut kymmenen vuotta sitten kirjoittamani 'muistelmatekstin' esiin ja tarkoitukseni on jatkaa sitä tähän päivään (jonakin yönä) ja julkaista siitä otteita tällä palstalla.
K
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Mikä ihmeen tukihenkilö?
(Tämän tekstin olen kirjoittanut alunperin keväällä 1996, jolloin olin PC-tukihenkilön jatkokurssilla. Lienee kuitenkin asiansa puolesta edelleen ajankohtainen)
Jätän tarkoituksella pois sanan PC tukihenkilötittelin edestä, sillä 'ongelmat ovat yhteisiä', olkoon kyseessä sitten PC-, MAC-, palvelukeskus- tahi muuten vain firman tukitoiminnoista vastaava henkilö. Koneiden kanssa yleensä pärjää kyllä, mutta entä ihmisten? Jos kone on rikki, sen voi korjata tai vaihtaa uuteen. Samoin tehdään nykyisin aika paljon myös ihmisten suhteen. Kun Mauri on työnsä tehnyt tai ei enää pysy kelkassa, Mauri saa mennä. Tulijoita on kyllä.
Tässä prosessissa tarvitaan myös tukihenkilöä, jottei yrityksen arvokkain pääoma, suorittavat henkilöt luhistuisi liian nopeasti. Tukihenkilön työstä suuri osa liittyy koneiden kanssa työskentelevien ihmisten 'huoltamiseen' ja tukemiseen. Varsinkin kun kyseessä on aiemmin koneympäristössä työskentelemättömät, mielummin sellaista ikäpolvea edustavat henkilöt, jotka ovat kasvaneet 'aikana ennen tarvittavia koneita', on tällaisen työn osuus tukihenkilön työskentelystä hyvin suuri. Oman osansa ajasta vie tietty laite- ja ohjelmaongelmat. Käyttäjäkoulutus ja oma jatkuva kouluttautuminen vaativat myös tukihenkilöltä panostusta.
Yksi viimeaikaisista muotisanoista ja koulutustitteleistä ATK-alalla on ollut PC- tai Mikrotukihenkilö. Millaista koulutusta ja millaisia tehtäviä tällainen tukihenkilö sitten tekee, onkin jo aivan toinen asia. Tukihenkilö voi olla muuten vain `hyvä jätkä', joka on oman toimensa ohessa harrastuspohjalta oivaltanut keskeiset asiat mikrojen ylläpidosta ja hoitelee niitä tuosta vain. Tällainen tukihenkilö ei välttämättä ole mikään kouluttajatyyppi, vaan käytännön ATK-Jantunen. Toisaalta tukihenkilö voi olla akateemis-teoreettinen opettajatyyppi, jolla on pitkä koulutusputki takanaan komeine titteleineen ilman käytännön kokemusta arkipäivän tilanteista. Kolmantena ryhmänä voisi ajatella sellaista tyyppiä, jolle koneet sinänsä ovat vieraita, mutta osaa hoidella ihmiset erinomaisesti ja tietää mistä apua saa, kun itse ei sitä pysty antamaan.
Yhtä kaikki, oli tukihenkilö ihmisenä millainen tahansa, hän on joka tapauksessa ahtaammalla kuin puun ja kuoren välissä puristuksissa. Yhtäältä hän on yrityksen edustaja, toisaalta työnantajan edustaja ja myös työntekijöiden edustaja.
Yrityksen edustaja ulospäin, ohjelmisto-, laite-, yms. toimittajiin ja osallistuu usein hankinta- ja linjapäätösten tekoon uusittaessa ATK-resursseja. Työnantajan edustaja ainakin siinä mielessä, että hänellä on kuitenkin vastuu ATK-toimintojen sujumisesta ja `investointien takuumies'. Työntekijöitä hän taas edustaa johdon suuntaan yrittämällä saada parasta saatavilla olevaa hommien sujumiseksi. ja joustoa pitää löytyä.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Keittiöstäni
Tässä kuva keittiöstäni, mikä on enimmäkseen kierrätys-, jäte- ja hylkytavarasta kasattu.Tehdäänpä pieni kierros vasemmalta alkaen:
Siis ruskea essu, jota hiukan näkyy, oli aikanaan verho. Niitä verhoja kuin oli vain yksi, surrautin siitä (mallin varastaen) ompelukoneella kokkiesiliinan.
Laatikosto on jostain vanhasta ns. työpöydästä. Sillä kohdalla on aikanaan ollut kaappi ja joku on huonolla menestyksellä yrittänyt siihen väsätä laatikostoa. Se oli tullessani aika karseassa kunnossa ja kun vielä tiskipöydän ja sen pienen työtason välissä oli rakoa, niin eipä ollut kivaa katseltavaa.
Se työtaso on alkuperäinen, mutta pinnoitin sen vahakankaalla, joka palveli jo aiemmassa asunnossani keittiön pöydän tuukina. Väliin jääneen raon (ja seinienväliset raot täytin naapurilta tähteeksi jääneellä silikonilla. Seinää kiertävä 'tippalista' on peräisin nuoruudenkotini kattolistoista, samoin kuin laatikkojen ja yläkaappien nupit.
Ovet olivat surkean näköiset ja niihin joku taiteilija (tämä asunto on viimeksi ollut parin taiteilijan työtilana) oli piirrellyt akryyliväreillä kaikenlaisia kuvia. Nykyinen maali on peräisin erään tuttavani äidiltä, jolle kävin maalaamassa hänen omistamansa vuokrakämpän pari huonetta ja sain yli jääneet maalit.
Tiskikaapin alla oleva vahvikepuu on peräisin äidiltä saamastani naulakosta, joka oli viallinen ja sekin kait peräisin 1970-luvulta...
Pyykkikone on jonkun edellisen asukkaan tänne jättämä, mikroaaltouunin hylly on ylimääräiseksi jäänyt hylly kirjahyllystöstäni.
Työtason yläpuolella olevan (vessanpeili)valaisimen sain eräältä tuttavaltani.
Paperiteline on ed. työpaikaltani poistettua kamaa (harmi kun en ottanut silloin kahta sama tien, saisin sellaisen nyt vessaankin).
Sen alla olevan kokkaussvälinenaulakon kokastelin rimanpätkästä ja jostain ylijääneistä L-mallisista koukuista.
Ja sitten itse työtaso:
Sen runko muodostuu saunasta puretun lauteiden osista, työtaso ja välihylly ovat vanhan kaksoissängyn pohjavanereista ja pinnoite tuttavaltani saamasta lattiamatosta (Hän teki remonttia ja sai tehtaalta reklamaatiolla uutta tavaraa koska alunperin toimitetuissa ei menneet kuviot kohdakkain).
Maustehyllyn olen itse kokastellut kasettihyllyksi joskus 1970-luvulla.
Kaikki (leveästä) raakalaudasta tehdyt hyllyt ovat peräisin entiseltä naapurilta, joka pois muuttaessaan kysyi huolinko: ne olivat palvelleet heitä varaston ylätasona, missä käytössä se minullakin oli.
Alempi työtaso on vanhasta koulupöydästä ja sen alla oleva hylly on kansilevy eräästä aikanani ostamastani käytetystä laatikostosta.
Ja ruokapöytä, jonka nurkkaa hiukan näkyy, ostin kierrätyskeskuksesta. Se oli sohvapöytäkorkea, mutta pulttasin sen seinään toisesta päästä ja toisessa päässä om vain yksi 2x4 tuuman laudasta tehty jalka, jonka olen päällystänyt manillaköydellä kissan raapimispuuksi...
Keittiöni halusin muokata toimivaksi ja lattian osalta siivoushelpoksi (ruokapöydässä vain yksi jalka, työtaso seinässä kiinni ja vain kahdella jalalla lattiassa ja alempi työtaso sovella-kiinnityksellä seinässä).
Olin oikeastaan myöhemmin hämmästynyt kokkikurssilla, miten samalla tavalla ravintolan keittiössä asiat on järjestetty: Kaikki tarpeellinen on esillä ja käsillä, ei laatikoissa tai kaapeissa...
Ja kaikkeen tähän olen käyttänyt rahaa n. 35€, mistä suurimman osan lohkaisi työtason alla oleva kissani lempinukkumapaikka: 24 oluttölkin pahvilaatikko ;(
KH
Nettitikku kotiverkon liittymänä
(ks. teksti 'Köyhän elämatää')
Viime sunnuntaina (12.07.09) aktivoin prepaidnettitikkuni kuukauden rajoittamattoman tiedonsiirron käyttöajan.
Testasin tikkua neljässä eri koneessa, eikä mitään ongelmia, kunhan vain muistaa laittaa operaattoriksi Elisan, koska Saunalahti toimii Elisan verkossa.
Olen tuttavilleni konfiguroinut näitä tikkuja jo ennenkin eri operaattrorien verkkoihin sekä Windows- että Linuxympäristöihin.
Windowsiin tikun mukana tulee hallintaohjelma, joka oikeastaan on aivan turha jos on laskutuspohjainen liittymä. Prepaidissa ohjelmalla voit ladata nettiaikaa.
Itselläni on neljän koneen kotiverkko joita hallinnoi TeleWellin EA-510 ASDL-reititin. Kaksi koneista on kiinni langattomasti ja toiset kaksi piuhalla.
Kahdella koneista on Ubuntu 9.04, yhdellä UbuntStudio ja kaivoin pöyttymästä yhden, jossa on XP (Celeron 600 MHz).
Lisäksi alakerran naapuri käyttää yhteyttäni parilla langattomalla koneellaan.
Tällaisen systeemin konfigurointi käyttämään nettitikkuyhteyttä käy seuraavasti:
Määritellään windowsissa sen kiinteä verkkokortti jakamaan yhteys muiden koneiden kanssa. Otetaan IP-numero ylös. (yleensä 192.168.0.1)
Tuupataan nettitikku USB-porttiin ja määritetään se oletusyhteydeksi nettiin.
Otetaan yhteys Telewellin ADSL-modeemiin (510:ssa http://192.168.0.254) ja poistetaan DHCP-palvelu käytöstä, jolloin myös voidaan ohittaa reititys ADSL-porttiin.
Nyt vain on se tilanne, että jokaiselle koneelle, jotka käyttävät tätä EA-510 reititintä, on IP-asetuksissa annettava kiinteä IP-osoite ja gateway-osoitteeksi tuo (windows) reitittävän koneen IP-osoite (tässä tapauksessa 192.168.0.1)
Esim: IP 192.168.0.20, Network mask 255.255.255.0, Gateway 192.168.0.1
ja jos olet Saunalahden (Elisan) verkossa kannattaa myös syöttää DNS-osoitteet 193.229.0.40 ja 193.229.0.42
Meillä on käytössä todellinen ja toimiva 3.6 Mb yhteys: Mokkulastani on suora näköyhteys Elisan tukiasemaan n. 750 metrin päähän
Niin ja Winloota toimii myös tulostuspalvelimena ja radiovastanottimena...
Höpisin nyt näitä lähinnä siksi, että jo olemassa olevaa kalustoa voi hyödyntää.
Ja em. asioissa voin auttaa.
Seuraavaksi kerron keittiöstäni...
KH
Viime sunnuntaina (12.07.09) aktivoin prepaidnettitikkuni kuukauden rajoittamattoman tiedonsiirron käyttöajan.
Testasin tikkua neljässä eri koneessa, eikä mitään ongelmia, kunhan vain muistaa laittaa operaattoriksi Elisan, koska Saunalahti toimii Elisan verkossa.
Olen tuttavilleni konfiguroinut näitä tikkuja jo ennenkin eri operaattrorien verkkoihin sekä Windows- että Linuxympäristöihin.
Windowsiin tikun mukana tulee hallintaohjelma, joka oikeastaan on aivan turha jos on laskutuspohjainen liittymä. Prepaidissa ohjelmalla voit ladata nettiaikaa.
Itselläni on neljän koneen kotiverkko joita hallinnoi TeleWellin EA-510 ASDL-reititin. Kaksi koneista on kiinni langattomasti ja toiset kaksi piuhalla.
Kahdella koneista on Ubuntu 9.04, yhdellä UbuntStudio ja kaivoin pöyttymästä yhden, jossa on XP (Celeron 600 MHz).
Lisäksi alakerran naapuri käyttää yhteyttäni parilla langattomalla koneellaan.
Tällaisen systeemin konfigurointi käyttämään nettitikkuyhteyttä käy seuraavasti:
Määritellään windowsissa sen kiinteä verkkokortti jakamaan yhteys muiden koneiden kanssa. Otetaan IP-numero ylös. (yleensä 192.168.0.1)
Tuupataan nettitikku USB-porttiin ja määritetään se oletusyhteydeksi nettiin.
Otetaan yhteys Telewellin ADSL-modeemiin (510:ssa http://192.168.0.254) ja poistetaan DHCP-palvelu käytöstä, jolloin myös voidaan ohittaa reititys ADSL-porttiin.
Nyt vain on se tilanne, että jokaiselle koneelle, jotka käyttävät tätä EA-510 reititintä, on IP-asetuksissa annettava kiinteä IP-osoite ja gateway-osoitteeksi tuo (windows) reitittävän koneen IP-osoite (tässä tapauksessa 192.168.0.1)
Esim: IP 192.168.0.20, Network mask 255.255.255.0, Gateway 192.168.0.1
ja jos olet Saunalahden (Elisan) verkossa kannattaa myös syöttää DNS-osoitteet 193.229.0.40 ja 193.229.0.42
Meillä on käytössä todellinen ja toimiva 3.6 Mb yhteys: Mokkulastani on suora näköyhteys Elisan tukiasemaan n. 750 metrin päähän
Niin ja Winloota toimii myös tulostuspalvelimena ja radiovastanottimena...
Höpisin nyt näitä lähinnä siksi, että jo olemassa olevaa kalustoa voi hyödyntää.
Ja em. asioissa voin auttaa.
Seuraavaksi kerron keittiöstäni...
KH
Luettua
Toukokuussa kirjastossa käydessäni löysin palautuskärrystä Eric-Emmanuel Schmittin kirjan 'Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset'.
osoittautui sellaiseksi yhdeltä istumalta luettavaksi kirjaksi. Pienikokoinen ja sivujakaan ei tainnut olla edes sataa.
En ryhdy analysoimaan tai arvostelemaan kirjaa sen kummemmin kuin:
Tarina kertoo nuoren juutalaispojan ja vanhan islaminuskoisen kauppiaan ystävyydestä ja niistä viisauksista, joita tämä vanhempi henkilö nuorelle pojalle ammentaa koraanin arkipäivään liittyvistä 'kukkasista'.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa herra Ibrahimia esittää Omar Sharif.
Lainattavissa kirjastosta pakettina, jossa on DVD ja kirja.
Ja kuinka ollakaan: olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi kirjoittaa Uuteen testamenttiin evankeliumi, joka olis objektiivinen tarkastelu ajan tapahtumista tai vastapuolen näkemys tapahtumista.
Kun olin tuon Ibrahimin myötä kiinnostunut Scchmittistä, löysin häneltä kirjan 'Pilatuksen evankeliumi'.
Lukemisen arvoinen kirja ja mielenkiintoinen näkökulma tuolloin tapahtuneisiin juttuihin.
Kirjaa on tuoreeltaan omassa blogissaan käsitellyt Kirsi Piha.
KH
osoittautui sellaiseksi yhdeltä istumalta luettavaksi kirjaksi. Pienikokoinen ja sivujakaan ei tainnut olla edes sataa.
En ryhdy analysoimaan tai arvostelemaan kirjaa sen kummemmin kuin:
Tarina kertoo nuoren juutalaispojan ja vanhan islaminuskoisen kauppiaan ystävyydestä ja niistä viisauksista, joita tämä vanhempi henkilö nuorelle pojalle ammentaa koraanin arkipäivään liittyvistä 'kukkasista'.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa herra Ibrahimia esittää Omar Sharif.
Lainattavissa kirjastosta pakettina, jossa on DVD ja kirja.
Ja kuinka ollakaan: olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi kirjoittaa Uuteen testamenttiin evankeliumi, joka olis objektiivinen tarkastelu ajan tapahtumista tai vastapuolen näkemys tapahtumista.
Kun olin tuon Ibrahimin myötä kiinnostunut Scchmittistä, löysin häneltä kirjan 'Pilatuksen evankeliumi'.
Lukemisen arvoinen kirja ja mielenkiintoinen näkökulma tuolloin tapahtuneisiin juttuihin.
Kirjaa on tuoreeltaan omassa blogissaan käsitellyt Kirsi Piha.
KH
Köyhän elämätää
(alunperin 9.7.2009)
Tuossa reilu viikko taaksepäin sain laajakaistaoperattoriltani laskun, missä yllättäen oli 1.7. alkaen nostettu liittymähintaa 3€ / kk. Siis ilman hk ennakkoilmoitusta, mikä on mainittu sopimusehdoissa.
Asiasta hivenen hikeentyneenä otin yhteyttä ko operaattoriin ja pyysin, että he vaihtaisivat kiinteän liittymäni mobiililaajakaistaan.
Eihän tuo heille sovi niin yksinkertaisesti (Maksaisin n. 15€ vähemmän kuukaudessa). Minulle neuvottiin: irtisano nykyinen liittymäsi ja tee erillinen sopimus mobiililaajakaistasta.
Hipheijjaa: kun satun olemaan työttömönä ja silleen, halusi operattorini mobiililiittymästä 300€ takuumaksun, siis liittymästä, joka olisi ollut minulle nykyistä 15€ halvempi kuukausittain...
Ostin sitten Prepaidliittymän, jonka käyttöohjeissa on mainittu: 'aseta tikku koneen vapaaseen USB-liitäntään, jolloin tikulla oleva opastusohjelma käynnistyy automaattisesti ja asentaa mobiililaajakaistan hallintaohjelman koneellesi ja tällä ohjelmalla voit ladata arvosetelin 1 kk rajoittamattoman nettiyhteyden'.
Kävikö näin: Ei! Minulla kun sattuu olemaan koneillani Linuxpohjainen ubuntukäyttöjärjestelmä. Operaattorin asiakaspalveusta saan vain vastauksen 'Asiakaspalvelumme on tilpäisesti ruuhkautunut'. Se pitäisi vaihtaa muotoon: 'asiakaspalvelumme on jatkuvasti tukossa. Älä yritä enää soittaa.'
Nooh kuitenkin: tiedän miten toimia, mutta haluaisin tietää josko nuo asiakaspalvelun ihmiset tietävät, miten toimitaan linux-ympäristössä.
Tällaista tänään.
Heinäkuuta
(alunperin julkaistu 5.7.)
Heinät ovat jo kohta kukintansa kukkineet ja siitepölynsä pölläyttäneet. Pujo vasta aloittelee ja jatkaa tuonne syys-lokakuun vaihteeseen.
Miksi tällaisia kirjoittelen?
En kadehdi niitä, joilla on heinänuhaa. Itse olin lapsena todella allerginen käytännössä kaikille siitepölyille.
Sain siedätyshoitoa 13-17 vuotiaana talvisin ja se auttoi tiettyihin kasveihin, mutta edelleenkin minulle on pahin toukokuu, jolloin mänty pölistää.
Ja vielä: 1960-luvun alussa jolloin maito tuotiin kutakuinkin suoraan lehmästä maitokaupan kautta ruokapöytään, olin aina reidet 'ruvella'. Minulla epäiltiin maitoallergiaa, mutta syy selvisi ollessani 13-vuotias allergiatesteissä: olen allerginen LEHMÄLLE.
Alioita minulla on nytkin ja ollut erilaisia ennenkin. Niistä joskus...
K
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)