K18

Eilen iltapäivällä jutustelin veljeni kanssa.
Kuinka ollakaan, juttelimme tupakoinnista, jota olen harrastanut (veljeni mukaan säännöllisesti) 39 vuotta.
Joka tapauksessa: pitkän ajan jälkeen olen löytänyt uudelleen 'nuoruuden rakastettuni' PIIPUN.
Miksi tuolloin tykästyin piippuun, sitä en oikein tiedä, mutta olin kylällämme jonkin sortin kummajainen: 10-vuotias piiputtelija.
Tuo jatkui aina vuoteen 1986, jolloin tupakkalakia kiristettiin siten, että työpisteissä ei enää saanut röyhytellä ja oli mentävä tupakkahuoneeseen sauhuille.
Tuon lain myötä siirryin sätkän polttajaksi, joskin firmassamme tupakka- ja lehtihuone oli ns. OVT eli OsastojenVälinen Tietojenvaihtokeskus, missä tupakoimaton toimitusjohtajammekin viihtyi...
Todellinen ideariihi.
Aivan samoin junissa, joilla matkustin paljon, tupakkaosastot olivat niitä, joissa sai ihmisiin kontaktia ja sitä myötä assosiaatioiden kautta hienoja ideoita omalle työlle.
Ehkä harhauduin, mutta kun siiryyin takaisin piippuun olin pari päivää 'pilvessä', päässä humisi kun olin polttamatta paperia ja sen n. 2000 erilaista myrkkya (mm. hiilimoksiidia)
Ja vertaisin vielä piipunpolttoa tupakkaan. Ne ovat kuin tee ja kahvi,
Piipunpolttoon liittyy vastaavat samat; rauhalliset; rituaalit kuin teen keittoon. Kahvi ja savuke taas ovat jotenkin hätäisiä.
Kolme hyvin ladattua piipullista (jokainen eri piipulla) vuorokaudessa ja se illallinen tee- tai kaakaomukillisen myötä...