Sain palautetta, että kääntäjän tehtävä ei ole kääntää sanatarkasti vaan välittää tekstin tunnelma.
Tuo on aivan totta, mutta tuollaisen yli satavuotiaan eri kulttuurista olevan näytelmän tunnelman suomettaminen ei ole aivan yksinkertaista.
Olen kääntänyt nuo kolme näytelmää lähinnä omaksi ilokseni tutustuakseni ko. kirjailijoiden muuhunkin tuotantoon joiden parissa olen ollut tekemisissä.
Ne ovat edelleen hyllyssäni odottaen sopivaa tilaisuutta (kysyjälle tiedoksi).
1989-1990 käänsin John Millingtong Syngen näytelmän 'Riders to the Sea'. Olin tuolloin roolissa hänen eräässä toisessa näytelmässä ja halusin vähän avartaa mielikuvaani sen aikaisesta Irlannista ja kirjailijan näkemyksistä ajastaan.
Riders to the Sea oli ainoa hänen näytelmistään, jota ei ollut suomennettu, joten otin sen käsittelyyni.
Hupsista: Olinkin naimisisssa Lahden kaupunginkirjaston kanssa, missä edelleenkin lienee (varastossa) ainoa kappale Suomessa teoksesta 'Dramatic Works of John Millingtong Synge' vuodelta 1915, mitä käytin käännökseni perustana.
Minulla on vieläkin tallella muistiinpanot ja lähdeluettelo Syngestä ja sen aikaisesta irlantilaisesta arjesta. Kahlasin läpi pelkästään kirjoja, joissa on maininta Syngestä lähes 30 kpl ja lisäksi Aran-saariin liittyviä viitteitä ynnä Irlannin historiaa yms.
Ja pienenä detaljina: Aran-saarilla (ja yleensäkin Irlannin länsirannikolla) aikoinaan jokaisella perheellä oli kotikutoisissa villapaidoissaan oma kuvionsa, mistä hukkuneen saattoi tunnistaa.
Ynnä vielä: Mauri 'Moog' Konttinen on DI-pohjalta toiminut mm. kielenkääntäjän ja esim. hänen herkullisen sanatarkka käännöksensä Beatles-biisistä 'Twist and Shout' ottaa huomioon käytetyn slangin. (Väännä ja huuda...)
tiistai 18. elokuuta 2009
Kissan elämää osa 3
Toissa iltana tuo sitten tulla tupsahti maailmaan terve pentu kissalleni.
Kuten kuvasta näet, kisulin väritys on aika mielenkiintoinen. Lähes tasaisen harmaa, valkoiset 'polvisukat' ja molemmin puolin kaulaa valkea raita.
Valitetavasti vain minulta on jo ennakkoon varattu viisi pentua, mutta tuollainen ensisynnyttäjäkissa ei yleensä synnytä kuin kaksi pentua ja toisen kohtalosta kirjoitin jo aiemmin.
Pelkäsin kuinka koirani suhtautuu uuteen tulokkaaseen, mutta ei hätää. Tuo koirani lähinnä pelkää pientä 'rotan' näköistä pienokaista.
Mutta antaas kattoa jahka pikkukissa alkaa juosta ympäriinsä ja samalla härnätä koiraa...
tiistai 11. elokuuta 2009
Käännöstä
Heitin tuossa erääseen blogiin kommentissani jokseenkin: 'Olen itse kääntänyt kolme näytelmää. Ei se tekstin kirjoittaminen ole sinänsä iso työ vaan niiden sanojen tarkistaminen'.
Sain palautetta tyyliin: 'Kääntäjän tehtävä ei ole tehdä sanatarkkaa käännöstä vaan välittää kirjan sanoma ja tunnelma'.
Olen tuosta aivan samaa mieltä, mutta näytelmien kääntämisessä on sellainen pieni vivahde-ero romaaneihin verrattuna, että näytelmien käsikirjoituksissa käytetään hyvin paljon puhekieltä. Ja lisäksi kääntämistäni näytelmistä 'tuorein' on saanut ensi-iltansa 25.2.1904 ja on kirjoitettu irlannin-englannilla. Tuon ikäisen teoksen suomentaminen ei ole aivan helpoimpaa puuhaa.
Noista ajoista sekä englannin- että suomenkielen sanasto on muuttunut melkoisesti. Yksi parhaita apuja tuon ajan tekstien käännöstyöhön on ollut vuodelta 1922 peräisin oleva Englanti-Suomi sanakirja.
Ja vielä tuosta puhekielestä (tai siis slangista): Queen-yhtye ei todellakaan ole valinnut nimeään kunnioittaakseen kuningatarta vaan nimi on napattu katuslangista, Queen tarkoittaa slangisanana huippukallista puhelintyttöä.
Sain palautetta tyyliin: 'Kääntäjän tehtävä ei ole tehdä sanatarkkaa käännöstä vaan välittää kirjan sanoma ja tunnelma'.
Olen tuosta aivan samaa mieltä, mutta näytelmien kääntämisessä on sellainen pieni vivahde-ero romaaneihin verrattuna, että näytelmien käsikirjoituksissa käytetään hyvin paljon puhekieltä. Ja lisäksi kääntämistäni näytelmistä 'tuorein' on saanut ensi-iltansa 25.2.1904 ja on kirjoitettu irlannin-englannilla. Tuon ikäisen teoksen suomentaminen ei ole aivan helpoimpaa puuhaa.
Noista ajoista sekä englannin- että suomenkielen sanasto on muuttunut melkoisesti. Yksi parhaita apuja tuon ajan tekstien käännöstyöhön on ollut vuodelta 1922 peräisin oleva Englanti-Suomi sanakirja.
Ja vielä tuosta puhekielestä (tai siis slangista): Queen-yhtye ei todellakaan ole valinnut nimeään kunnioittaakseen kuningatarta vaan nimi on napattu katuslangista, Queen tarkoittaa slangisanana huippukallista puhelintyttöä.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Huh, onpa lämmintä
Minulle alkaa riittää nämä lämpimät. Eilen mittarini näytti pahimmillaan yli 27 ja tänäänkin yli 26.
Olenkin tässä ajatellut, olisiko minusta mitään hyötyä Vostok-tutkimusasemalla. Se voisi olla minulle sellainen sopiva paikka reumatyyppisen sairauteni kanssa. Vostok sijaitsee aika tarkkaan eteläisellä magneettisella navalla ja siellä vuoden keskiläpötila on siinä -63 Celsiusta. Juuri nyt heidän pakkasmittarinsa näytti -69.
Tuo, Neuvostoliiton, 1957 perustama tutkimusasema sijaitsee maailman kylmimmällä kolkalla. Meillä täällä kotoisessa Suomessamme -25 tai parhaimmillaan jopa -30 tuntuvat monista erittäin kylmiltä, mutta minä ja koirani (joka näillä lämpöisillä on elävien kirjoissa noin pari tuntia yöllä) nautiskelemme tuollaisista 15 asteen pakkasista.
Niin 21.7.1983 Vostokin tutkimusasemalla pakkasmittarin miinuslukema humpsahti arvoon 81.3 Celsiusta, mikä lienee vieläkin virallisesti mitattu maailmamme pakkasennätys.
Pari faktaa tarkistettuani heitän uutta juttua Vostokista ja ilmaston lämpenemisestä.
Tuo nyt niin paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen ei ole aivan sillä tavalla ihmisen aiheuttamaa kuin mm. Kioton pöytäkirja vuodelta 1997 haluaa meidän antaa ymmärtää.
Olenkin tässä ajatellut, olisiko minusta mitään hyötyä Vostok-tutkimusasemalla. Se voisi olla minulle sellainen sopiva paikka reumatyyppisen sairauteni kanssa. Vostok sijaitsee aika tarkkaan eteläisellä magneettisella navalla ja siellä vuoden keskiläpötila on siinä -63 Celsiusta. Juuri nyt heidän pakkasmittarinsa näytti -69.
Tuo, Neuvostoliiton, 1957 perustama tutkimusasema sijaitsee maailman kylmimmällä kolkalla. Meillä täällä kotoisessa Suomessamme -25 tai parhaimmillaan jopa -30 tuntuvat monista erittäin kylmiltä, mutta minä ja koirani (joka näillä lämpöisillä on elävien kirjoissa noin pari tuntia yöllä) nautiskelemme tuollaisista 15 asteen pakkasista.
Niin 21.7.1983 Vostokin tutkimusasemalla pakkasmittarin miinuslukema humpsahti arvoon 81.3 Celsiusta, mikä lienee vieläkin virallisesti mitattu maailmamme pakkasennätys.
Pari faktaa tarkistettuani heitän uutta juttua Vostokista ja ilmaston lämpenemisestä.
Tuo nyt niin paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen ei ole aivan sillä tavalla ihmisen aiheuttamaa kuin mm. Kioton pöytäkirja vuodelta 1997 haluaa meidän antaa ymmärtää.
Ajan hengessä
Eräs tuttavani lähetti minulle kaskun, joka sopii tähän aikaan liiankin hyvin:
Lumikki oli kävelyllä metsässä.
Häntä tuli vastaan kolme pientä miekkosta.
Lumikki kysyi: Keitä te olette?
Johon miekkoset: Olemme seitsemän pientä kääpiötä.
Ja tähän lumikki: Mutta teitähän on vain kolme!
Ja miekkoset: Ajat on kovat. Väkeä vähennetään, väkeä vähennetään...
Viimeaikaiset uutiset suomalaisten yritysten toimintojen siirtämisestä esimerkiksi Etelä-Amerikkaan olisi jo nykyistä aiempien hallitusten pitänyt kyetä 'haistelemaan' ja tehdä noista ennusmerkeistä omat johtopäätöksensä Suomen koulutusrakenteen muuttamisesta enemmän matemaattis-luonnontieteelliseen suuntaan.
Maailmassamme on kahdessa valtiossa asukkaita n. 1/3 koko maapallon väestöstä ja heillä on motivaatio ja korkea teknologia tuottaa (halvemmalla) lähes kaikki tarvitsemamme kulutushyödykkeet ja palvelut.
En yhtään ihmettele erään suomalaisen metsäyhtiön edustajan antamaa kommenttia : 'Suomalainen paperi sanoo heippa ohimennessään Ruotsin'.
Jo pelkästään Ruotsilla on yli 1000 kilometrin kilpailuetu meihin laivauksessa kansainvälisille markkinoille. Ja jos otamme huomioon sellaisen seikan, että yksi Suomen suurimmista (erikois)paperin vientimaista on ollut Etelä-Afrikan tasavalta, niin ehkä nuo Argentiinassa (tai siellä päin) sijaitsevat tehtaat ovat logistisesti lähenpänä markkina-alueita kuin tämä Suomemme.
Ja vielä pieni juttu: 141 vuotta sitten eräs Karl Marx kirjoitti n. 12000 sanan läpyskän nimeltään Kommunistisen puolueen manfesti. Se kannatta lukea läpi, sillä siinä Marx ennustaa aika osuvasti tilanteen, jossa Suomikin juuri nyt on.
Huom: en ole tunnustautunut kommunistiksi, vaikka olen lukenut manfestin. En myöskään tunnusta oikeastaan mitään uskontoa niiden siinä mielessä, mitä ne yrittävät ihmiselle painottaa, vaikka olen lukenut useiden eri uskontojen pyhiä kirjoja.
Lumikki oli kävelyllä metsässä.
Häntä tuli vastaan kolme pientä miekkosta.
Lumikki kysyi: Keitä te olette?
Johon miekkoset: Olemme seitsemän pientä kääpiötä.
Ja tähän lumikki: Mutta teitähän on vain kolme!
Ja miekkoset: Ajat on kovat. Väkeä vähennetään, väkeä vähennetään...
Viimeaikaiset uutiset suomalaisten yritysten toimintojen siirtämisestä esimerkiksi Etelä-Amerikkaan olisi jo nykyistä aiempien hallitusten pitänyt kyetä 'haistelemaan' ja tehdä noista ennusmerkeistä omat johtopäätöksensä Suomen koulutusrakenteen muuttamisesta enemmän matemaattis-luonnontieteelliseen suuntaan.
Maailmassamme on kahdessa valtiossa asukkaita n. 1/3 koko maapallon väestöstä ja heillä on motivaatio ja korkea teknologia tuottaa (halvemmalla) lähes kaikki tarvitsemamme kulutushyödykkeet ja palvelut.
En yhtään ihmettele erään suomalaisen metsäyhtiön edustajan antamaa kommenttia : 'Suomalainen paperi sanoo heippa ohimennessään Ruotsin'.
Jo pelkästään Ruotsilla on yli 1000 kilometrin kilpailuetu meihin laivauksessa kansainvälisille markkinoille. Ja jos otamme huomioon sellaisen seikan, että yksi Suomen suurimmista (erikois)paperin vientimaista on ollut Etelä-Afrikan tasavalta, niin ehkä nuo Argentiinassa (tai siellä päin) sijaitsevat tehtaat ovat logistisesti lähenpänä markkina-alueita kuin tämä Suomemme.
Ja vielä pieni juttu: 141 vuotta sitten eräs Karl Marx kirjoitti n. 12000 sanan läpyskän nimeltään Kommunistisen puolueen manfesti. Se kannatta lukea läpi, sillä siinä Marx ennustaa aika osuvasti tilanteen, jossa Suomikin juuri nyt on.
Huom: en ole tunnustautunut kommunistiksi, vaikka olen lukenut manfestin. En myöskään tunnusta oikeastaan mitään uskontoa niiden siinä mielessä, mitä ne yrittävät ihmiselle painottaa, vaikka olen lukenut useiden eri uskontojen pyhiä kirjoja.
lauantai 8. elokuuta 2009
Korppi sylissäin
Otsikko viittaa erääseen elokuvaan, mutta minulla on aikoinaan ollut korppi sylissäin. Nyt kun aloin jutustella näistä nykyisistä ja menneen ajan eläintuttavuuksistani, on pakko mainita myös Aaro. Aaro oli pesästä pudonnut ja siipensä taittanut korpinpoikanen kun se tuotiin meille hoitoon. Olin tuolloin vajaat 7-vuotias, mutta jotenkin minulle ja Aarolle kehkeytyi todella hieno ystävyyssuhde. Ja se todellakin oli sylissäin.
Olin jo tuolloin melkoinen kyläluuta ja missä hyvänsä liikuin, oli tuo musta lintu, toivuttuaan, jossain yläpuolellani tarkkailemassa menojani. Eikä minun tarvinnut muuta kuin rääkäistä korppimaisesti 'aaro', niin tuo jo laskeutui olkapäälleni.
Ei niin hyvää, ettei jotakin pahaakin. Joku oli sen verran kateellinen, että antoi Aarolle syötäväksi purukumia, mihin se sitten tukehtui.
Tapahtumasta on nyt yli 40 vuotta, mutta jos olit se purukumi-ihminen ja satut lukemaan tätä niin sanon vain: häpeä edelleen.
Olin jo tuolloin melkoinen kyläluuta ja missä hyvänsä liikuin, oli tuo musta lintu, toivuttuaan, jossain yläpuolellani tarkkailemassa menojani. Eikä minun tarvinnut muuta kuin rääkäistä korppimaisesti 'aaro', niin tuo jo laskeutui olkapäälleni.
Ei niin hyvää, ettei jotakin pahaakin. Joku oli sen verran kateellinen, että antoi Aarolle syötäväksi purukumia, mihin se sitten tukehtui.
Tapahtumasta on nyt yli 40 vuotta, mutta jos olit se purukumi-ihminen ja satut lukemaan tätä niin sanon vain: häpeä edelleen.
Kissan elämää osa 2
Olin aikoinani kissanvihaaja, eli ajatusmaailmani oli sitä luokkaa että kuollut kissa on paras kissa.
Mutta kuinka sattuikaan helmikuussa 1996. Kireä pakkasilta, menin pihalle savuille ja kuinka ollakaan, tupsahti ovesta sisään täysin valkoinen nuorehko tyttökissa.
Minähän olin saman tien täysin ns. myyty mies.
Tuo kattihan otti huushollini omakseen ja noin kaksi kuukautta meille kotiutumisensa jälkeen sain olla tuolle katille kätilönä. Kaksi somaa poikaa, toinen oranssi tiikeri ja toinen (kahta mustaa pääkarvaa lukuunottamatta) täysin valkoinen.
Myöhemmin sain kuulla, kenen kissa minulla oli hoidossa ja kotiin palauttaminen on oma tarina sinänsä. Tuo kissa oli sen verran tykästynyt olemaan luonamme, että kissa oli kotonamme ennen kuin minä.
Mutta ei sentään tapahtunut samoin kuin eräälle tuttavalleni. Hän meni sanomaan kissan aikana: 'Osku! Huomenna sinulta viedään munat!'. Kissa saman tien ikkunasta pihalle ja oli kolme kuukautta omilla teillään...
Mutta kuinka sattuikaan helmikuussa 1996. Kireä pakkasilta, menin pihalle savuille ja kuinka ollakaan, tupsahti ovesta sisään täysin valkoinen nuorehko tyttökissa.
Minähän olin saman tien täysin ns. myyty mies.
Tuo kattihan otti huushollini omakseen ja noin kaksi kuukautta meille kotiutumisensa jälkeen sain olla tuolle katille kätilönä. Kaksi somaa poikaa, toinen oranssi tiikeri ja toinen (kahta mustaa pääkarvaa lukuunottamatta) täysin valkoinen.
Myöhemmin sain kuulla, kenen kissa minulla oli hoidossa ja kotiin palauttaminen on oma tarina sinänsä. Tuo kissa oli sen verran tykästynyt olemaan luonamme, että kissa oli kotonamme ennen kuin minä.
Mutta ei sentään tapahtunut samoin kuin eräälle tuttavalleni. Hän meni sanomaan kissan aikana: 'Osku! Huomenna sinulta viedään munat!'. Kissa saman tien ikkunasta pihalle ja oli kolme kuukautta omilla teillään...
Lisää koiramaista
Tuossa noin tunti sitten sain totaalisen kasvopesun eräältä nuorelta saksanpaimenkoiralta.
Lienekö minäkin niin koira, että väliin tuntuu siltä että koirat pitävät minua lajikumppaninaan.
Mm. erään tuttavani luona yleensä lähes kompastuin heidän 'vahtikoiraansa' eteisessä. Tuo saksanpaimenkoira vain nosti toista silmäluomeaan ja totesi, että sehän on vain tuo, antaa sen mennä.
On minulle käynyt joskus vähän mielenkiintoisemminkin nimenomaan saksanpaimenkoiran kanssa. Menin käymään tuttavani luona. Siellä ei ollut ketään kotosalla lukuunottamatta kyseistä paimenkoiraa.
Vietimme pari rattoisaa tuntia keskenämme. Keittelin kahvit ja koira makoili sohvalla jokseenkin tukahduttaen minut, mutta kun yritin ovelle, oli tuo paimen minua vastassa tuulikaapissa hampaat irvessä. Eli: sain käytännössä tehdä mitä vain sisällä talossa ja koira oli kaikessa touhussa mukana, mutta jos yritin pihalle, tuli täysi stoppi.
Ja juuri nyt n. 30 kiloinen koirani ja alle 4-kiloinen kissani painiskelevat. Se on joskus aika rankan näköistä touhua, mutta siinä yleensä käy niin lopuksi, että kissa sanoo 'MMOuur', minkä jälkeen koira sanoo 'Viu' ja pakenee paikalta pienen kynsittelyn jäljiltä
Lienekö minäkin niin koira, että väliin tuntuu siltä että koirat pitävät minua lajikumppaninaan.
Mm. erään tuttavani luona yleensä lähes kompastuin heidän 'vahtikoiraansa' eteisessä. Tuo saksanpaimenkoira vain nosti toista silmäluomeaan ja totesi, että sehän on vain tuo, antaa sen mennä.
On minulle käynyt joskus vähän mielenkiintoisemminkin nimenomaan saksanpaimenkoiran kanssa. Menin käymään tuttavani luona. Siellä ei ollut ketään kotosalla lukuunottamatta kyseistä paimenkoiraa.
Vietimme pari rattoisaa tuntia keskenämme. Keittelin kahvit ja koira makoili sohvalla jokseenkin tukahduttaen minut, mutta kun yritin ovelle, oli tuo paimen minua vastassa tuulikaapissa hampaat irvessä. Eli: sain käytännössä tehdä mitä vain sisällä talossa ja koira oli kaikessa touhussa mukana, mutta jos yritin pihalle, tuli täysi stoppi.
Ja juuri nyt n. 30 kiloinen koirani ja alle 4-kiloinen kissani painiskelevat. Se on joskus aika rankan näköistä touhua, mutta siinä yleensä käy niin lopuksi, että kissa sanoo 'MMOuur', minkä jälkeen koira sanoo 'Viu' ja pakenee paikalta pienen kynsittelyn jäljiltä
Koiraihmisiä
Olen nyt talutellut tuota nykyistä koiraani reilut kolme vuotta ja olen pikkusta hiljaa oppinut tunnistamaan kaduilla liikkuvasta väkijoukosta ns. koiraihmiset.
Koiraihminen tulee jutustelemaan koiran taluttajan kanssa, mutta hän antaa oudon koiran tulla tykönsä. Siis koiraihminen ei tee mitään uhkaavia eleitä koiraa kohtaan: esimerkiksi vaikkapa se, että lähestytään outoa koiraa ns. yläkautta.
Koiraihminen laskee kätensä alas, ei tyrkytä sitä koiralle vaan antaa koiran tulla nuuskimaan ja jopa mahdollisesti nuolemaan kättä.
Eräs oma henkilökohtainen kokemukseni siitä, miten koira voi ottaa ihmisen ns. omakseen sattui noin 20 vuotta sitten. Menin kylään yhteen maataloon. Heillä oli bordercollienaaras, yksi ehdottomasti aikansa parhaita yksilöitä työkoirana. Mutta erittäin varautunut ihmisten suhteen. Kuinka ollakaan, olin istunut tuolissa n. viisi minuuttia, niin kyseinen koira oli jalkojeni välissä ja ns. lääpällään minuun.
Myöhemmin talon emäntä kertoi minulle, että hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt tuon koiran (joka oli tuolloin n. 4-vuotias) ottavan ketään ihmistä noin nopeasti ystäväkseen.
Muutamia vuosia myöhemmin, kun en ollut käynyt ko. tilalla noin puleentoista vuoteen, sain tuolta samaiselta koiralta niin riemukkaan tervetuliaistoivotuksen, etten koskaan yhdeltäkään ihmiseltä.
Pax tiedän, että olet ollut siellä koirien taivaassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta olit persoona jota en koskaan unohda.
Koiraihminen tulee jutustelemaan koiran taluttajan kanssa, mutta hän antaa oudon koiran tulla tykönsä. Siis koiraihminen ei tee mitään uhkaavia eleitä koiraa kohtaan: esimerkiksi vaikkapa se, että lähestytään outoa koiraa ns. yläkautta.
Koiraihminen laskee kätensä alas, ei tyrkytä sitä koiralle vaan antaa koiran tulla nuuskimaan ja jopa mahdollisesti nuolemaan kättä.
Eräs oma henkilökohtainen kokemukseni siitä, miten koira voi ottaa ihmisen ns. omakseen sattui noin 20 vuotta sitten. Menin kylään yhteen maataloon. Heillä oli bordercollienaaras, yksi ehdottomasti aikansa parhaita yksilöitä työkoirana. Mutta erittäin varautunut ihmisten suhteen. Kuinka ollakaan, olin istunut tuolissa n. viisi minuuttia, niin kyseinen koira oli jalkojeni välissä ja ns. lääpällään minuun.
Myöhemmin talon emäntä kertoi minulle, että hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt tuon koiran (joka oli tuolloin n. 4-vuotias) ottavan ketään ihmistä noin nopeasti ystäväkseen.
Muutamia vuosia myöhemmin, kun en ollut käynyt ko. tilalla noin puleentoista vuoteen, sain tuolta samaiselta koiralta niin riemukkaan tervetuliaistoivotuksen, etten koskaan yhdeltäkään ihmiseltä.
Pax tiedän, että olet ollut siellä koirien taivaassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta olit persoona jota en koskaan unohda.
Omat tavat
Jos meillä ihmisillä on pieniä, jopa mielenkiintoisia päähänpinttymiä, löytyy niitä myös lemmikeiltämmekin.
Esimerkiksi koirani ilmeisesti saattaisi kuolla nälkään, vaikka olen laittanut sille aterian eteen.
Aina silloin tällöin huomaan mokanneeni. Koira seisoo keskellä keittiötä, katselee ruokakuppiaan kuolaten, mutta eipä vain käy herkkujen kimppuun, koska minä olen unohtanut sanoa ne pienet sanat: 'Ole hyvä'.
Aivan totta: koirani ei mene kupilleen ennen kuin olen sanonut nuo kaksi pientä sanaa. Ja muuten kun tuo n. 3,5 vuotias naaraskoira on hyvin omapäinen, niin miten tällainen pieni iso juttu on mennyt sen aivoihin noin syvästi.
Kissallani taas ei ruokailun suhteen, varsinkaan nyt kun se on pieniin päin, ole mitään käytöstapoja. Vaikka se olisi kuinka 'kuollut', niin en silti pääse niin varkain jääkaapille, etteikö se jo olisi maukumassa jaloissani. Hyvä kun ei sentään itse mene jääkaapille. Aina joksenkin puolet annoksesta katoaa jo ennen kuin se on ruokakupissa.
Toinen kissalleni ominainen juttu on se, että sen täytyy aina päästä hetkeksi kiusaamaan polvitaipeitani kun itse menen nukkumaan. Onneksi se on toisesta etutassustaan kampura, joten minun ei tarvise kärsiä kuin yhden tassun kynsistä kun se polkee oikein innolla.
Muutoinkin tuo nukkumaan meno on eräänlainen seremonia. Nuo seuralaiseni, siis koira ja kissa, tuntuvat oikein kyttäävän sitä hetkeä, jolloin alan sammutella valoja tai muuten vaan osoitan merkkejä siitä, että nyt mennään petiin. Siinä me sitten olemme: koira nuolee varpaitani ja kissa polkee tassullaan polvitaipeita. Ja kun nuo jutut on hoidettu, koirani ottaa käsittelyyn kissan kampurajalan. Se saattaa nuolla sitä hyvinkin viisi minuuttia.
Omat haavani, joita aina silloin tällöin tulee ja ranteessani olleen 2. asteen palovamman, olen koirani antanut hoitaa kuntoon. Aika ilkeältä se varmaan näyttää, kun koira repii hampaillaan ruven irti ja jatkaa sen jälkeen haavan nuolemista, mutta koiran syljessä on niin paljon antibiottisia ettei vanha sanonta 'kyllä koira haavansa nuolee' ole mitään huuhaata.
Paitsi että silloin kun koirani on käynyt snackseilla kissan hiekkalaatikolla, totean vain että 'henkesi haisee sen verran kissanpaskalta, että nyt ei käy'...
Esimerkiksi koirani ilmeisesti saattaisi kuolla nälkään, vaikka olen laittanut sille aterian eteen.
Aina silloin tällöin huomaan mokanneeni. Koira seisoo keskellä keittiötä, katselee ruokakuppiaan kuolaten, mutta eipä vain käy herkkujen kimppuun, koska minä olen unohtanut sanoa ne pienet sanat: 'Ole hyvä'.
Aivan totta: koirani ei mene kupilleen ennen kuin olen sanonut nuo kaksi pientä sanaa. Ja muuten kun tuo n. 3,5 vuotias naaraskoira on hyvin omapäinen, niin miten tällainen pieni iso juttu on mennyt sen aivoihin noin syvästi.
Kissallani taas ei ruokailun suhteen, varsinkaan nyt kun se on pieniin päin, ole mitään käytöstapoja. Vaikka se olisi kuinka 'kuollut', niin en silti pääse niin varkain jääkaapille, etteikö se jo olisi maukumassa jaloissani. Hyvä kun ei sentään itse mene jääkaapille. Aina joksenkin puolet annoksesta katoaa jo ennen kuin se on ruokakupissa.
Toinen kissalleni ominainen juttu on se, että sen täytyy aina päästä hetkeksi kiusaamaan polvitaipeitani kun itse menen nukkumaan. Onneksi se on toisesta etutassustaan kampura, joten minun ei tarvise kärsiä kuin yhden tassun kynsistä kun se polkee oikein innolla.
Muutoinkin tuo nukkumaan meno on eräänlainen seremonia. Nuo seuralaiseni, siis koira ja kissa, tuntuvat oikein kyttäävän sitä hetkeä, jolloin alan sammutella valoja tai muuten vaan osoitan merkkejä siitä, että nyt mennään petiin. Siinä me sitten olemme: koira nuolee varpaitani ja kissa polkee tassullaan polvitaipeita. Ja kun nuo jutut on hoidettu, koirani ottaa käsittelyyn kissan kampurajalan. Se saattaa nuolla sitä hyvinkin viisi minuuttia.
Omat haavani, joita aina silloin tällöin tulee ja ranteessani olleen 2. asteen palovamman, olen koirani antanut hoitaa kuntoon. Aika ilkeältä se varmaan näyttää, kun koira repii hampaillaan ruven irti ja jatkaa sen jälkeen haavan nuolemista, mutta koiran syljessä on niin paljon antibiottisia ettei vanha sanonta 'kyllä koira haavansa nuolee' ole mitään huuhaata.
Paitsi että silloin kun koirani on käynyt snackseilla kissan hiekkalaatikolla, totean vain että 'henkesi haisee sen verran kissanpaskalta, että nyt ei käy'...
maanantai 3. elokuuta 2009
Harharetkiä
Tänään, omana 49-vuotispäivänäni, on päivälleen 517 vuotta siitä (siis vuodesta 1492), kun Kristoffer Kolumbus jätti taakseen Barre de Saltuksen (Palos) Espanjan lounaisrannikolla ja lähti etsimään läntistä meritietä Intiaan päätyen 12.10.1492 San Salvadoriksi nimeämälleen saarelle Bahama-saarilla.
Olenhan itsekin tehnyt 'harharetkiä', mutta yksittäisenä sellaisena Kolumbuksen lievä; suunnistustermejä käyttääkseni; 'eksymä', tai 'erehtymä' Intian sijainnista, lienee maailmahistoriassa eniten sekä positiivisia, että negatiivisia historiallisia jälkiseurauksia aiheuttanut harhautuma.
Kolumbushan luuli lopun ikäänsä tulleensa Intiaan, sillä niiden keskuudessa, jotka olettivat maapallon pyöreäksi, oli käsitys paljon pienemmästä pallosta kuin se todellisuudessa on. Olisipa kolumbus vain tiennyt, miten paljon hän oli vielä idässä tavoitteestaan.
Kiinostukseni tuohon Kolumbuksen ensimmäiseen matkaan herätti jälleen oikeastaan kaksi asiaa: Ensinnäkin lueskelin tuossa kevät-kesän aikana Thor Heyerdahlin suomennetun materiaalin uusiksi ja toisekseen pieni uutinen pari viikkoa sitten, jossa mainittiin että tanskalainen tiedemiesryhmä(kään) ei pystynyt osoittamaan, että 1440-luvulle ajoitettu ns. Viinimaan kartta olisi väärennös.
Heyerdahl purjehti kahteen otteeseen Atlantin yli kaislaveneellä (1969 ja 1970) todistaakseen teorioitaan siitä, miten kulttuurit ja asuttaminen on levinnyt jo tuhansia vuosia ennen Kolumbusta. Ra I:n matka päätyi haaksirikkoon vain parin päivämatkan päässä tavoitteestaan. Ra I:n rakensivat Tsad-järveltä olevat veljekset ja Heyerdahl oli sen verran sokea omille kaislaveneitä koskeviin havaintoihinsa ( varsinkin Titicacajärvellä), että Ra I:n lopullisen rakenteen virheellisyys ja Heyerdahlin ynnä miehistön kokemattomuus kaislaveneistä sekä ennen varsinaista hurrikaanikautta heidän yli jyrännyt hirmumyrsky sai heidät jättämään Ra I:n.
Virheestään oppineena RA II:n rakensivat yhteistyössä Titicaca-järven intiaanit ja Lixusen lähistöllä (Marokko) asustelevat alkuperäisasukkaat, joiden rakentama RA II suoriutui n. 6100 km:n purjehduksesta 57 vuorokaudessa (n. 107 km/vrk =57,8 merimailia / vrk).
Tämä herätti kiinnostukseeni Kolumbuksen retkeen. Hän kaytti Karaveleillään merellä n. 42 vuorokautta ja halusin selkeämpää tietoa reitistä ja purjehditusta matkasta, mutta Kolumbuksen I retkestä on tallella vain lyhennelmä hänen päiväkirjastaan, eikä siitä oikein selviä ensinnäkään tarkat päivämatkat ja toisaalta kokonaismatka (siinä ei ole mukana kaikki meripäivät). Arvioitua reittiä pitkin voidaan arvella, että Kolumbuksen purjehtima matka, ensin Kanarian saarille ja sieltä suoraan länteen n. 20 leveyspiiriä myöden, antaa matkaksi n. 5800 km (138,1 km/vrk = 74,57 merimailia / vrk).
Kaiken lisäksi kolumbuksella oli onnea retkellään, sillä uskoisin että jos hän olisi joutunut samanlaiseen pyöritykseen, joihin Ra I joutui lähellä Barbadosta ja RA II ensin keskellä Atlantia ja sitten vielä Karibian merellä, tuskin hänen laivoistaan olisi jäljellä tuskin tulitikkuja suurempia palasia ja Amerikan "löytyminen" olisi siirtynyt ehkä jopa sadalla vuodella.
Tuo Viinimaan kartta on sikäli mielenkiintoinen, että se on Viikinkisaagojen lisäksi ainoita vanhoja juttuja, joista löytyy merkintää Grönlannin Länsipuolisesta maa-alueesta ns. esi-kolumbiaaniselta ajalta. Eikä tietenkään sovi unohtaa irlantilaisen apotin, Pyhän Brendanin, matkakertomusta 500-luvulta jaa., jonka mukaan hän kertoo läytäneensä lännestä 'Siunattujen saaret', oletusten mukaan Newfoundlandin, minne saagojen (ja löytöjen) mukaan myös viikingit päätyivät. (Siksensä mielenkiitoinen nimi tuo 'Newfoundland'. Senhän voisi suomentaa nimellä 'Uuudelleen löydetty maa" tai "Uudelleen perustettu maa".)
Joka tapauksessa: Kolumbuksen retken jälkiseuraamukset ovat olleet dramaattiset. Kolumbus itse oli rauhallisin aikein liikkeellä, hänhän oli etsimässä läntistä meritietä Intiaan ja sitä myöden solmimassa kauppasuhteita lähinnä erilaisten mausteiden ja yrttien takia. Hänen seuraajansa sitten poistivat maailmanhistoriasta ainakin kolme korkeakulttuuria, ryöstivät ja tuhosivat paljon sellaista, minkä soisi vieläkin olevan olemassa. Jos ei muuten, niin museoissa, eikä sulatettuna kultana uusiokäytössä. Positiivisinta seurauksista ehkä on Eurooppalaisen ravitsemuksen laaja monipuolistuminen mm. perunan, bataatin, tomaatin, papujen, maissin ja monien muiden myötä, puhumattakaan tulisesta chili-paprikasta (engl. Pepper) ja sen sittemmistä muunnoksista joista mainittakoon meidän käyttämästämme paprika (sweet pepper).
Siis mitä jäi meille perinnöksi oppikoulun historiankirjaan Kolumbuksesta: Hän sai 'patentin' Atlantin valtamereen, todisti ettei maapallo ole pannukakku (mikä kirkonkin oli sittemmin myönnettävä) ja ja kunnian Amerikan "löytämisestä", tai siis siitä, että meren takana lännessä on todistettavasti maata.
Ja hän itse luuli käyneensä meren yli Intiassa. Se hänelle suotakoon, sillä sen myötä hän tiesi tehneensä jotakin suurta toisin kuin tällaisen tavallisen taapertajan harharetket, joista ehkä pahimmillaan seuraa lähinnä unettomia öitä ruokkomaksujen hoitamisesta puolisolta varkain ja se jos mikä syö miestä...
Olenhan itsekin tehnyt 'harharetkiä', mutta yksittäisenä sellaisena Kolumbuksen lievä; suunnistustermejä käyttääkseni; 'eksymä', tai 'erehtymä' Intian sijainnista, lienee maailmahistoriassa eniten sekä positiivisia, että negatiivisia historiallisia jälkiseurauksia aiheuttanut harhautuma.
Kolumbushan luuli lopun ikäänsä tulleensa Intiaan, sillä niiden keskuudessa, jotka olettivat maapallon pyöreäksi, oli käsitys paljon pienemmästä pallosta kuin se todellisuudessa on. Olisipa kolumbus vain tiennyt, miten paljon hän oli vielä idässä tavoitteestaan.
Kiinostukseni tuohon Kolumbuksen ensimmäiseen matkaan herätti jälleen oikeastaan kaksi asiaa: Ensinnäkin lueskelin tuossa kevät-kesän aikana Thor Heyerdahlin suomennetun materiaalin uusiksi ja toisekseen pieni uutinen pari viikkoa sitten, jossa mainittiin että tanskalainen tiedemiesryhmä(kään) ei pystynyt osoittamaan, että 1440-luvulle ajoitettu ns. Viinimaan kartta olisi väärennös.
Heyerdahl purjehti kahteen otteeseen Atlantin yli kaislaveneellä (1969 ja 1970) todistaakseen teorioitaan siitä, miten kulttuurit ja asuttaminen on levinnyt jo tuhansia vuosia ennen Kolumbusta. Ra I:n matka päätyi haaksirikkoon vain parin päivämatkan päässä tavoitteestaan. Ra I:n rakensivat Tsad-järveltä olevat veljekset ja Heyerdahl oli sen verran sokea omille kaislaveneitä koskeviin havaintoihinsa ( varsinkin Titicacajärvellä), että Ra I:n lopullisen rakenteen virheellisyys ja Heyerdahlin ynnä miehistön kokemattomuus kaislaveneistä sekä ennen varsinaista hurrikaanikautta heidän yli jyrännyt hirmumyrsky sai heidät jättämään Ra I:n.
Virheestään oppineena RA II:n rakensivat yhteistyössä Titicaca-järven intiaanit ja Lixusen lähistöllä (Marokko) asustelevat alkuperäisasukkaat, joiden rakentama RA II suoriutui n. 6100 km:n purjehduksesta 57 vuorokaudessa (n. 107 km/vrk =57,8 merimailia / vrk).
Tämä herätti kiinnostukseeni Kolumbuksen retkeen. Hän kaytti Karaveleillään merellä n. 42 vuorokautta ja halusin selkeämpää tietoa reitistä ja purjehditusta matkasta, mutta Kolumbuksen I retkestä on tallella vain lyhennelmä hänen päiväkirjastaan, eikä siitä oikein selviä ensinnäkään tarkat päivämatkat ja toisaalta kokonaismatka (siinä ei ole mukana kaikki meripäivät). Arvioitua reittiä pitkin voidaan arvella, että Kolumbuksen purjehtima matka, ensin Kanarian saarille ja sieltä suoraan länteen n. 20 leveyspiiriä myöden, antaa matkaksi n. 5800 km (138,1 km/vrk = 74,57 merimailia / vrk).
Kaiken lisäksi kolumbuksella oli onnea retkellään, sillä uskoisin että jos hän olisi joutunut samanlaiseen pyöritykseen, joihin Ra I joutui lähellä Barbadosta ja RA II ensin keskellä Atlantia ja sitten vielä Karibian merellä, tuskin hänen laivoistaan olisi jäljellä tuskin tulitikkuja suurempia palasia ja Amerikan "löytyminen" olisi siirtynyt ehkä jopa sadalla vuodella.
Tuo Viinimaan kartta on sikäli mielenkiintoinen, että se on Viikinkisaagojen lisäksi ainoita vanhoja juttuja, joista löytyy merkintää Grönlannin Länsipuolisesta maa-alueesta ns. esi-kolumbiaaniselta ajalta. Eikä tietenkään sovi unohtaa irlantilaisen apotin, Pyhän Brendanin, matkakertomusta 500-luvulta jaa., jonka mukaan hän kertoo läytäneensä lännestä 'Siunattujen saaret', oletusten mukaan Newfoundlandin, minne saagojen (ja löytöjen) mukaan myös viikingit päätyivät. (Siksensä mielenkiitoinen nimi tuo 'Newfoundland'. Senhän voisi suomentaa nimellä 'Uuudelleen löydetty maa" tai "Uudelleen perustettu maa".)
Joka tapauksessa: Kolumbuksen retken jälkiseuraamukset ovat olleet dramaattiset. Kolumbus itse oli rauhallisin aikein liikkeellä, hänhän oli etsimässä läntistä meritietä Intiaan ja sitä myöden solmimassa kauppasuhteita lähinnä erilaisten mausteiden ja yrttien takia. Hänen seuraajansa sitten poistivat maailmanhistoriasta ainakin kolme korkeakulttuuria, ryöstivät ja tuhosivat paljon sellaista, minkä soisi vieläkin olevan olemassa. Jos ei muuten, niin museoissa, eikä sulatettuna kultana uusiokäytössä. Positiivisinta seurauksista ehkä on Eurooppalaisen ravitsemuksen laaja monipuolistuminen mm. perunan, bataatin, tomaatin, papujen, maissin ja monien muiden myötä, puhumattakaan tulisesta chili-paprikasta (engl. Pepper) ja sen sittemmistä muunnoksista joista mainittakoon meidän käyttämästämme paprika (sweet pepper).
Siis mitä jäi meille perinnöksi oppikoulun historiankirjaan Kolumbuksesta: Hän sai 'patentin' Atlantin valtamereen, todisti ettei maapallo ole pannukakku (mikä kirkonkin oli sittemmin myönnettävä) ja ja kunnian Amerikan "löytämisestä", tai siis siitä, että meren takana lännessä on todistettavasti maata.
Ja hän itse luuli käyneensä meren yli Intiassa. Se hänelle suotakoon, sillä sen myötä hän tiesi tehneensä jotakin suurta toisin kuin tällaisen tavallisen taapertajan harharetket, joista ehkä pahimmillaan seuraa lähinnä unettomia öitä ruokkomaksujen hoitamisesta puolisolta varkain ja se jos mikä syö miestä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)